Soisalo teki torjuvan liikkeen kädellään.
—Älä kiivastu, sanoi hän, sillä näinä aikoina vasta on tyynenä pysyttäväkin. Mitä heittiöihin tulee, niin ainahan niitä on maailmassa.
—Ehkä epäilet jo minuakin yhdeksi niistä? virkahti Antti ylenkatseellisesti.
Soisalo ei vastannut mitään siihen. Seurasi hetken vaitiolo, jonka aikana Antti katsoi tiukasti ja suuttuneena merelle ja Soisalo puhalteli tyynesti savuja sikaristaan.
Rouva ei ollut edellisen keskustelun aikana sanonut mitään, mutta kuunnellut sitä tarkkaavammin, seuraten jännitetyllä ilmeellä jokaista Soisalon sanaa ja äänenpainoa. Hän ei vieläkään virkkanut mitään, vaan näytti koko keskitetyllä tarmollaan tahtovan tunkeutua kaikkeen siihen hämärään, mitä toisen sanojen takana oli, eikä vähimmin niihin salaperäisiin syvyyksiin, joista tuon niin odottamattoman itsemurhan syyt olivat kummunneet.
Ukkospilvi oli kohonnut ja purkautunut kaupungin päältä. Ulkona merellä jyrisi, satoi ja salamoi.
2.
Seuraavana päivänä olivat kuin olivatkin Lauri Toivion hautajaiset.
Ei itsemurha, yhtä vähän kuin jo yleisesti liikkeellä olevat, vainajalle vähemmän edulliset huhut olleet voineet haihduttaa kaupungin ja yhteiskunnan vanhaa sympatiaa ja luottamusta häntä kohtaan. Kaikki olivat siellä, ensin omaiset ja suuri sukulaisten paljous, sitten kaikkien niiden seurojen, yhdistysten, yhtiöiden ja liittojen edustajat, joiden johtokuntiin hän oli kuulunut, tai joiden tarkoitusperien hyväksi hän muuten oli tehokkaasti myötävaikuttanut, lopuksi lukemattomien ystävien ja tuttavien sarja. Kaikki kukkineen, seppeleineen, puheineen ja kyyneleineen. Se oli todellakin ruhtinaallinen hautasaatto, joka soittokunnan surumarssia soittaessa, kansan katsellessa ja kesäisen auringon täydeltä terältä paahtaessa eteni hiljakseen pitkin Pohjois-Esplanadia.
Täytyi huomata syrjäisenkin, että siinä vietiin hautaan yhteiskunnan pylvästä ja kansan mahtimiestä, yhtä noista suurista, jonka oli suotu tavallista etevämmillä kansalaislahjoillaan itsensä tuhansien muiden yli ansioittaa. Se oli ikäänkuin yhteiskunnan vastalause sitä himmeää, hiipivää, arvostelevaa henkistä huliganisuutta vastaan, joka tämänkin kuolemantapauksen takaa oli jälleen vainuavinaan yläluokan taloudellisen pohjan horjuvaisuutta ja siveellistä mädännäisyyttä.