—Etkö riisu? hän kysyi tyynesti. Pyydän, että olet kuin kotonasi.
Vasta sen sanottuaan huomasi Antti, mikä verinen iva voi piillä hänen sanoissaan. Hänen tarkoituksensa ei suinkaan ollut loukata tuota naista, kaikkein vähimmän muistuttaa häntä mistään entisestä. Heidän suhteensa, mikäli he maailmassa toisiaan tapaisivat, täytyi hänen mielestään olla yksinomaan moitteeton, virallinen ja täsmällinen. Omasta puolestaan hän oli valmis kaikki loukkaukset ja karsimansa vääryydet unohtamaan ja kaikkein mieluimmin ollut sekä antamatta että saamatta mitään uusia vaikutuksia. Jos ei tuo nainen sitä itsestään ymmärtäisi, täytyi häntä siitä huomauttaa.
Hän auttoi Elnan päältä ja ohjasi saliin hänet. Lapset olivat ehtineet jo heidän edelleen, juosseet keittiöön Hannan luo, aukoneet kylpyhuoneen ja säiliöiden ovia, tehneet remuisan toivioretken kautta kaikkien huoneiden ja päätyneet vihdoin lastenkamariin, johon Antti ei ollut astunut jalallaan heidän lähtönsä jälkeen. Erinomainen Hanna oli kuitenkin pitänyt kaikki siistinä ja tomuttomana.
—Tietysti te syötte täällä aamiaista? kysyi Antti.
Elna nyykäytti päätään myöntävästi ja hajamielisesti. Kaikesta päättäen teki entisen kodin näkeminen syvän ja järkyttävän vaikutuksen häneen. Mutta Antti ei vieläkään ollut varma, teeskentelikö tuo nainen vai ei. Hän oli kerran tullut tuntemaan tiikerin kynnet ja epäili nyt petoa sen pehmeimmässä, suloisimmassa levossakin.
Antti painoi sähkönappulaa ja antoi määräyksen Hannalle, joka hymyilevänä ja onnellisena kiirehti sitä täyttämään. Sitten seurasi hän lasten kutsua, jotka olivat vanhat leikkinurkkansa keksineet ja vaativat nyt isää omiin päähänpistoihinsa osaa ottamaan.
Myöskin Elna ilmestyi ennen pitkää kynnykselle.
Mutta hän ei ollut seisonut siinä montakaan sekuntia, ennen kuin hän kalpeni, horjahti ja olisi kaatunut, ellei hän olisi saanut tukea pihtipielestä. Antin täytyi rientää häntä auttamaan.
—Ei minun olisi pitänyt tulla tänne, hän sanoi puoli-ääneen, painaen tuskallisesti sydäntään. Ei tänne, ei tänne!
Antti johdatti hänet istumaan ja toi lasin vettä hänelle. Elna tyyntyi vähitellen. Sitten alkoivat he virallisesti ja rauhallisesti jutella heidän välisistä käytännöllisistä asioistaan.