Tuo oli se pieni hätäkeino, jonka hän oli matkalla keksinyt. Hän tahtoi, hänen täytyi tietää, oliko Irene tuolla ylhäällä yksin lapsen kanssa vai oliko Signe todellakin viettänyt yönsä heillä.
Hänen hämmästyksensä oli suuri, kun ovenvartia ilmoitti, että molemmat naiset olivat viime yönä ajaneet pois.
Pois? Mihin? Sitä ei ovenvartia osannut ilmoittaa.
Johannes arvasi heidän ajaneen Signen ja hänen isänsä hotelliin.
Ja lapsi?
Sen olivat naiset vieneet mukanaan. Ovenvartia, joka oli tiennyt tämän sairastavan, oli luullut, että joku äkillinen kohtaus oli vaatinut silmänräpäyksellistä lääkärinhoitoa.
Heidän tavaransa? Ne olivat kyllä vielä kaikki paikoillaan.
Hyvä, ajatteli Johannes. Minä otan omat tavarani ja muutan. Asia on siten seuraavaan solmukohtaan saakka yksinkertaisimmin suoritettu.
Onneksi hän ei ollut vielä ehtinytkään niitä paljon purkamaan. Hänellä oli vain yksi kapsäkki ja pieni käsilaukku. Olihan ollut kysymys ainoastaan lyhyestä huvimatkasta Parisiin.
Mutta Liisan tavarat? Oli paras ottaa nekin mukaan. Silloinhan he olisivat kokonaan irti tästä.