Rakastanut oopperapuvun hinnan edestä! Ja maksanut rakkautensa mielellä kuin olisi setelitukku, jonka Irene vielä sukkasillaan kätki käsilaukkuunsa, ollut porton hinta.
Jospa se olisi ollut edes tavallinen portto! Kunniallinen, yhteiskunnan laillistama ja elinkeinoaan rehellisesti harjoittava naispoloinen, joka olisi mennyt menojaan eikä enää koskaan näyttäytynyt.
Johannes olisi silloin tuntenut häpäisevänsä vain ruumistaan eikä sieluaan.
Mutta tämä jäi. Ja tässä olivat samalla eräät tärkeät sielulliset arvot kysymyksessä.
Tässä petettiin itseään ja muita. Tässä petettiin koko yhteiskuntaa. Tässä valehdeltiin rakkaudeksi sitä, mikä ei ollut rakkautta, ja hyveeksi sitä, mikä oli katujen ja torien pahetta pahempaa!
Kaikki tekopyhän, turmeltuneen, sydänjuuriaan myöten mädän yhteiskunnan suostumuksella. Saman yhteiskunnan, joka piti häpeänä, jos nuori mies ja nainen sen pyhitystä odottamatta puhtaalla sielulla ja ruumiilla toisilleen antautuivat, ja rankaisi rikoksena, jos syvä, totinen rakkaus saattoi kaksi ihmislasta yhteen sen asettamien aitojen ja veräjien yli.
Ja tuon turmeluksen rakenteen sanottiin lepäävän avioliiton pohjalla.
Siispä mahtoikin juuri siinä mädän syvimmät synnyt piillä.
Jos maailmassa vielä joku yhteiskunnallinen vallankumous oli mahdollinen, oli sen alettava syvemmästä, puhtaammasta ja ihmis-arvoisemmasta suhteesta miehen ja naisen välillä.
Johannes mietti noita mietteitään ylhäällä Notre-Damen korkeudessa, jonne hän oli kiivennyt enemmän oman mielentilansa pakosta kuin kaupunkia katsomaan.
Hän oli tuntenut tarvitsevansa raitista ilmaa. Ja lähtenyt jo varhain aamulla yksin kävelemään.