Kukka orvon kumppani ja laulu köyhän liesi; metsä meidän tuttava, mut vieraan vihamiesi.
Tuttavalle metsän polut itsestänsä aukee, vieras maita vierivi ja eksyneenä raukee.
Tuttavalle »tervetullut!» joka kuusi kuiskaa, vierahalle joka oksa uhotellen huiskaa.
Kell' on rikos rinnassa ja ken ei sitä kadu, vieras on se metsässä ja vieras mailla sadun.
Sille siellä vihur' käy ja korpikuuset ruskaa— katuvalle metsän huoju huojentaapi tuskaa.
Paatuneelle pahat henget metsän puista puhuu— katuvalle metsän immet valkohunnut huhuu.
Huiska huivi Tellervon ja mulle tietä näytä, piirrä puihin pilkkoja ja lohdun kättä käytä!
Sull' on käsi valkea ja sull' on sormi pieni. Mull' on käsi mustempi ja kova korpitieni.
Tahdon kerran kätehein sen käden pienen liittää— yö se hullun sydämessä hourehia siittää.
Käsi pieni pelästyi ja huntu kauvas huiskas, hullu henkäs, heräsi ja itseksensä kuiskas: