Niin jos oisit lauluni kuin on suuri metsä, surut kaikki karkoittaisit, kaikki kyynelet sä.
22.
Oli mieleni paimenpojaksi, oli kummuille, kunnahille. Minä tahdoin torvea toitottaa metsän kuusille kuunteleville.
Ja sitten ma toivoin, ett' tyttönen tulis laulaen saloa syvää— ja mitä minä sitten toivoinkaan, se oli niin hyvää, niin hyvää!
Ja tyttö se tulikin laulaen, mut tullut ei se hyvä. Ja torvea kyllä ma toitotan, mut kuule ei korpi syvä.
23.
ONNEN ORJA.
En, enhän niitä ma ymmärrä sun konstejas, tyttöni sorja, sen ymmärrän vaan, että ijäti mä olen lempesi, leikkisi orja.
Sinä taiteesi turhaan tuhlailet.
Mitä tarpeen on keikailu, keima?
Ei pakohon sentään se päästä voi,
kenen otsall' on onnen leima.
Joka ovella kiini se otettais,
joka kylässä kysyttäis tälleen:
»Mist' onnen orja sa karkasit?»—
Ja ma luoksesi tuotais jälleen.