Minä lemmin palmuja linnojen ja mökkiä honkien alla. Minä laulan vimmoja viettien, mut rinnassa mulla on halla. Tula luttula lei, minä laulelen, hei, niin palmun kuin honkien alla!
Mut tule, oi tyttö, mun tupahain, min laitan ma metsähän kerran, niin luovun ma palmuista, linnoistain, ja mulla vain yksi on herra. Tula luttula lei, minä laulelen, hei, ja mulla vain yksi on herra!
42.
Minä rakastin metsää ja maailmaa, nyt rakastan häntä mä vain, hän on minun metsäni, maailmain, hän on minun ainoain.
Minä rakastin yötä ja päivää myös, nyt rakastan häntä ma vain, hän, hämärän impeni ihmeellinen, niin vieno, mut väistyvä ain.
Minä rakastin muita ja itseäin, nyt rakastan häntä mä vain, hän on mulle minä, hän on mulle muu, hän on minun armahain.
43.
Se oliko kieli, jok' katkesi?
Niin oudosti ilmassa helähti.
Miks tyttöni kasvosi käännät sä pois?
Vai sydämen kielikö ollut se ois?
Miks poskesi vienosti punertuu, miks hymyhyn kiertyvi mansikkasuu?