Minä luulin sun siksi aamuksi, jona helposti herätä voisin, minä uskoin sun siksi illaksi, jona iloisna uinuva oisin.
Minä uneksin jouluni joutuneen kera kuusien, kynttilöiden, minä luulin haamujen haihtuneen ja mennehen metsä-öiden.
Ja luulin jo, ett' olin ihminen, en ainainen uneksija, ja luulin jo, ett' olin onnellinen— en onnen vain runoilija.
*
Kas, ihminen suree ja iloitsee ja ihminen tuntee ja elää. Mut laulaja kulkee ja kuuntelee ja sen korvissa kantelet helää.
Ne helkkyvät, helkkyvät päivät ja yöt, ne kaikuvat kaukaa, niin kaukaa. Ja laulaja kulkee ja kuuntelee ja laulaja kuulee ja—laulaa.
81.
Kun yksi rehkii ja yksi raataa ja kaikki repii ja kaikki kaataa, kun yksi kantaa ja kaikki sortaa, kun yksi muuraa ja kaikki murtaa ja yks se anteheks antaa vaan— niin minne yksi se joutuukaan?
82.