Hei, Hallin Janne se helistää niitä herrain kulkusia,
Pappilan Manta se kuuntelee ja vinkuvan luuli sian.
Hei, Hallin Janne se helistää ja vieno on Jannen vaski.
Pappilan Manta se purtilohon piimävelliä laski.
Hallin Janne se hoilottaa, että »tule sinä tyttö rekeen!»
Pappilan Manta se purtilon pistää Hallin Jannen eteen.
Silloin se katkesi palsamipuu ja Manta oli pahoillansa.
Janne se hoilasi: »kuinkapa lie sen elämänlangankin kanssa!»
Ja Hallin Janne se hoilottaa ja Hallin Janne se juopi.
Pappilan Manta se katsehensa niin kauniisti alas luopi.
Hallin Janne on hampuusi ja puistaa pullon kaulaa.
Ja toinen kun tulevi hoilottaja, niin sille hän laulun laulaa:
»Hei, rakkaus se on kuin palsamipuu ja laulu kuin elämänlanka!—
Mut kukapa sen uskoi sen tytön pilkan niin kovasti koskevankaan?»
93.
TAAS KOTONA.
Minä käyn kuni kyntäjä pellollaan kodin rakkahan raunioita ja muistelen muistoja lapsuuden, kalaretkiä, karkeloita.