Hongan katkasi suuret tuulet, tyttösen katkas kaipuu. Sulhanen mailla vierahilla vaeltaa ja vaipuu.
98.
Ne veivät multa mun iloni, nyt tahtovat surunkin viedä: »Sull' ei ole oikeutta surra, ei, ja nuori sa oot, se tiedä!»
Ne syöksevät puukon sydämeen, ne pistävät silmähän okaan, ja sanovat: »Et sinä sortua saa ja et saa vaipua lokaan!»
Ei, elkää peljätkö! Murru ma en.
Se onni ois liian suuri.
Eikä se lokahan vaivu se,
joka loasta nousevi juuri,
Se seisovi vaan kuin korvenpuu ja se hiljaa puuksi puutuu, sen kuori hiljaa kivettyy ja sydän luuksi luutuu.
Ovat menneet ne ajat, kun pässinpäät vielä voivat muureja murtaa. Ne nyt vaan saumoja lujittaa ja tuntehet vienot turtaa.
99.
Tän yön me tahdomme tanssia, puun tiedän mä nummella tuolla, sen ympäri hyvä on hyppiä ja sen oksahan kaunis kuolla.
Se puu on suuri ja korkea kuin taivaalla ukkosen lonka. Sen puun sen totta sa tunnet myös— se on mun murheeni honka.