Sain viestit mailta vierailta, joit' eivät toiset tunne. Minä nään vain sumua silmissäin, ma vaikka katson kunne. En eroita ma muuta kuin kasvot äityein. Oi, äiti, äiti, äiti, oi ota mun sydämein! Herra, varjele järkeni valo!
Minä olin hänen kultasilmänsä ja hän mua hemmotteli. Hän rukoili mun puolestain niin kauvan kuin hän eli. Oi, ethän, ethän, äiti, mua heitä vieläkään. Kun sua vaan ma muistan, niin itken yhtenään. Herra, varjele järkeni valo!
Kas itku syömen puhdistaa Oi, kiitos, kiitos Herran, viel' että voin ma itkeä— kai anteeks annat kerran. Oi, Herra, Herra, Herra, ota multa kaikki muu, ota leipä, laulun lahja, tai sulje mullalla suu, mutta varjele järkeni valo!
HYVÄ ON HIIHTÄJÄN HIIHDELLÄ.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu— mut hauskempi hiihtää, kun ruskavi puu, tuul' ulvovi, polku on ummessa ja tuisku on taivahalla.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun ystävä häll' on myötä, kun latu on aukaistu edessään— mut parempi hiihdellä yksinään, tiens' itse aukaista itselleen ja yksin uhmata yötä.
Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun tietty on matkan määrä, kun liesi viittovi lämpöinen,— mut sorjempi, uljaampi hiihtää sen, joka outoja onnen vaiheita käy eikä tiedä, miss' oikea, väärä.
Ja hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun riemu on rinnassansa, kun toivo säihkyvi soihtuna yöss'— mut käypä se laatuun hiihtää myös hiki otsalla, suurissa suruissa ja kuolema kupeellansa.
KUOLEMAN RENKINÄ.
Kuljin ma kuoleman peltoja pitkin, kuolema kynti ja minä itse itkin.