ALLI: Kyllä sinä kuitenkin olet hirveän hyvä, kun kutsuit minut sieltä maalta tänne pääkaupunkiin! Siitä on jo kokonainen vuosi. Sinun miehesi oli juuri sairastunut…
KERTTU: Sinä vastasit…
ALLI: Että sinä olet yhä surullinen. Hänen veljensä kohtalosta minä puhuin niin vähän kuin mahdollista, sillä minä pelkäsin, että häntä liiaksi liikuttaisin.
KERTTU: Se oli siis hän, joka sinun viuhkasi taittoi?
ALLI: Niin. Miksi sinä sitä noin kysyt?
KERTTU: Ja hän lupasi tulla tänne tänään?
ALLI: Niin. Etkö luule hänen tulevan?
KERTTU: Kyllä hän tulee. Nyt minä ymmärrän kaikki. — Alli!
ALLI: Mitä?
KERTTU: Hän on paljon matkustellut.