ALLI. Minä en tiedä.
KERTTU. Rakastaako hän sinua?
ALLI. Hän sanoo niin.
KERTTU. Ja sinä uskot sen?
ALLI. Ei, ei — en minä tiedä. — Minua niin pelottaa. Anna minun nyt mennä! (Poistuu. Kerttu yksin.)
GRANSKOG (tulee): Hyvää huomenta rakas kälyni. — Terveisiä mannermaalta.
KERTTU. Kuinka te, herra arkkitehti, uskallatte astua tämän talon kynnyksen yli?
GRANSKOG: Vastaanotto sukulaistalossa ei juuri näytä olevan kohtelias.
»Slägten är värst» — sanotaan. (Tarjoo kättä.)
KERTTU. Niin tosiaankin. Sentähden, ennenkuin minä ojennan teille käteni, sallikaa minun kysyä: Tuletteko ystävänä vai vihamiehenä?
GRANSKOG: Tulen rakkaana sukulaisena, joka juuri on palannut pitkältä matkalta. (Kättelevät.)