GRANSKOG: Ei, on jotakin joka jää.
KERTTU: Mitä se on?
GRANSKOG: Kohtalon laki. Tunnetteko te sen painon, Gertrud?
KERTTU: Tunnen. Mutta minä tahdon sen ravistaa hartioiltani. Olemmehan me jälleen kahden.
GRANSKOG: Gertrud. Sinä unohdat tuon kolmannen.
KERTTU: Niin, niin, minä unohdin kolmannen. — Meidän takanamme seisoo harmaja vuori. Näettekö te sen, herra arkkitehti!
GRANSKOG: Näen, ja tunnen kuin se tulisi aina lähemmäksi ja lähemmäksi.
KERTTU: Ja vyöryisi meidän ylitsemme.
GRANSKOG: Ja vyöryisi meidän ylitsemme. — Niin.
KERTTU: Nyt on aika lähteä. Te jäätte tänne, he eivät saa nähdä meitä yhdessä tuolla alhaalla.