Tuonen virran elämänpuolinen ranta, jonka varjossa valkeita ulpukoita uinuu. Aalloilla leijailee suuria kultaisia sudenkorennoita, niitä lepäilee myös rantapuiden lehvillä. Kuu paistaa vinoon yli virran.
Tuonpuoliselta rannalta häämöittää suuria puita, ylempää törmältä Tuonen tupien kattoja. Rannalla laituri ja laiturilla Tuonen tyttö huntuja huuhtelemassa.
SUDENKORENTOJEN LAULU (hiljaa hymisten):
Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Keveä on keijua Tuonelan mailla, leuto on leijua vaivoja vailla. Tuoni on taistojen, toivojen pää, Tuoni on vaistojen, viettien jää. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.
LEMMINKÄINEN (tulee jousi olalla, täyteen sotapukuun puettuna, puiden ja pensasten reunustamaa rantapolkua. Laulaa):
Tummana vierivi Tuonen virta
ympäri elämän saarta.
Mustina kiertävät murheen pilvet
ihmisen ilojen kaarta.
Huoletar kehräsi kehtoni hunnut,
Tuonetar päärmäsi päiväni tunnut
tuskavöin.
Ilojeni päiviä itkin ma öin.
Suvi se lentävi, talvi se käy rantoja Ruijan jäisen. Lyhyt on päivä ja pitkä on yö mieroa mitteleväisen. Yöstä ne nousevat norosumut tummat, yöstä ne kosket kohisevat, kummat, kutsuen soi. Niitä mä kuuntelin, tänne ne toi.
Meret kun mahtavat liikahtaa, vitkaan ne vaimentuvat. Surut kun suuret ne nousta saa, myöhään ne unhottuvat. Miksi minun sydäntäni kalvaa ja kaivaa? Turhaan ma heijailen henkeni vaivaa kentillä maan. Tuskat ne Tuonella viihtyvät vaan.
PAIMEN (astuu esille pensaikosta)
Seis!
LEMMINKÄINEN:
Ken olet pahainen?