Näin kaikki jälleen kun ois tyyntä täällä ja kaikki hiljaista ja harmajaa, kun sumut hiljaa nousis notkosoista ja korven usmiin peittyis koko maa, niin itse istuisin ma vuoren päällä kuin murheen muistopatsas täällä ja yksin yössä itkisin kuumin, kuohuvin kyynelin rinnastani surun synkän lajinensa, lapsineen: kaihon kuuron, läylin lynkän, vaivan valkohapsineen — itkisin ikäni kaiken, ajan kaiken kaikertaisin, veljieni, siskojeni, enin itseni edestä.

Tai en itkis ollenkaan, rakentaisin majan vaan niemen kaiskun kainaloon, huojuvahan hongistoon. Souteleisin, jouteleisin lainehia lahden vaan, salmen poikki verkot veisin, paulat kautta korpimaan; siellä kanssa äityeni, armahani, harmahani, eleleisin yksin vain, tuuditellen tuskiain; puhtehilla syksy-illan lohdun langat kehrättäis, kuuhut kultais pirtin sillan, sirkat yötä ylistäis, hiljaa honkain huminoiden, hiljaa lahden laulun soiden äidin armaan sylihin pääni raskaan painaisin; hiljaa kulkis kutrejani käden vienon viihdytys, sammuis poltto poskiltani, verten kiiman kiihdytys, vaipuis aallot valtimoiden, tyyntyis tyrskyt unelmoiden, himon kosket hiljeneisi, synnin häivät hälveneisi, sammal surun lammen sais, hanki syksyn hautoais. Kuulla ehkä voisin noin elon ensi äänet vienot, pyhät, puhtaat, hellät, hienot, niinkuin lasna, kulta-hasna, kun ma äidin rintaa join. (Hiljaisuus.)

SUDENKORENTOJEN LAULU (hymisten):

Miekkonen, ken saa uinahtaa. Onnellinen, ken rauhan saa. Raaka on varhain puuntava puola, tuska se parhain riemun on suola. Onneas kiitä ihminen ylvä, riemuja niitä, kyynelin kylvä. Kultasiipiset karkelemaan. Multasiipiset multahan maan.

TUONEN TYTTÖ: Sa haastelet outoja ongelmoita ja kummilta, tummilta sanasi soi. Ne turhia lie, toki kuunnella noita työn uutteran lomassa hetkisen voi.

LEMMINKÄINEN (kuin heräten) Mikä on työs, mitä huuhdotkaan niin muka uskolla, uutteraan?

TUONEN TYTTÖ:
Mikä on työni, ma virka en.
Mut näin minä työssäni hyräilen:

Tuonen tytön laulu:

Tumma on Tuonelan tähdetön yö, tummempi Tuonella raatajan työ. Vähän täält' on mennyt ja tullut tänne monta, vielä ei tullut, ei mennyt viatonta.

Huuhtelen mekkoja murhaajain.
Herjojen helmat jo puhtaiksi sain.
Valkeat on virrat siellä elävitten mailla,
Tuonen vettä toki elon tahrat on vailla.