—Jos vuorineuvos Rabbing on roisto, sanoi hän, hän ainakin maksaa hyvin kanssarikollisilleen!
Sitä eivät kaikki roistot tehneet. Ja se oli hänen mielestään jo isosti lieventävä asianhaara.
Johannes ei viitsinyt väitellä enää. Menköön toinen, mihin meni! Itsepähän sai Topi vastata kohtalostaan. Ja ehkäpä hän tulisi hyvinkin onnelliseksi vuorineuvos Rabbingin palveluksessa.
Johannesta kadutti jo, että hän oli ollenkaan sanonut mitään.
Eihän hän voinut vaatia, että Topi ymmärtäisi häntä ja hänen ääretöntä vastenmielisyyttään pelkkää vuorineuvos Rabbingin nimeä ja käsitettä kohtaan. Olihan tuolla tunteella niin syvät ja erikoiset juuret hänessä.
Mutta koska hän kerran oli jotakin sanonut, hän tahtoi myös keskittää johonkin ponteen sanottavansa.
—Tähän asti sinä olet ollut herra, lausui hän. Nyt sinusta tulee orja, rahan orja.
—Parempi sekin kuin työn orja, väitti Topi. Sillä se minä olen ollut näinä vuosina. Herra, sanot sinä? Mitä sillä tarkoitat?
—Tarkoitan, että olet ollut vapaa mies.
—Kaunis vapaus! Vapaampi minusta nyt tulee. Vähemmän työtä ja enemmän palkkaa!