—Jos he sen tekevät, sanoi hän, minä haastatan heidät oikeuteen välikirjan rikkomisesta. Voinpa vielä vaatia vahingonkorvaustakin.
—Vahingonkorvausta? Mistä?
—Tietysti hukkaan menneestä oppi-ajasta, nauroi hän. Sillä onhan oloni tuossa entisessä liikkeessä ollut kuin oppi-aika minulle.
Se oli ollut hänen kokeilukenttänsä, hänen ponnahdinlautansa. Ilman sitä hän ei olisi koskaan kiivennyt näin korkealle.
—He maksavat viulut, sanoi Topi. Ja minä soitan.
Tuo oli Johanneksen mielestä jo niin nerokasta, että hänenkin täytyi nauruun purskahtaa.
—Ja vuorineuvos Rabbing soittaa sinulla, sanoi hän. Onneksi olkoon!
Nyt voin minä sinua hyvällä omallatunnolla onnitella.
—Soittaa parhaiten, joka viimeksi soittaa, mutisi Topi.
Muuten hän ei ollut tullut väittelemään Johanneksen kanssa, sanoi hän. Hän oli tullut hakemaan Johannesta ulos. Sillä oli Johanneksella kuinka kiire tahansa olevinaan, tämä ilta hänen kuitenkin täytyi uhrata ystävälleen.
—Minä tahdon istua ja iloita, selitti Topi. Ja minä tahdon maksaa!