Siinä tapauksessa oli Johanneksen mahdoton arvata.
Mutta kenellä suomalaisella naisella saattoi olla niin paljon mielenkiintoa häneen, että tuli jalansyten häntä katsomaan? Tuomaan terveisiä? Keneltä?
Johannes ilahtui. Ehkä se on Aura? ajatteli hän.
Aura oli hänen entinen sosialistinen työkumppaninsa ja puoluetoverinsa. Niin mahdottomalta kuin hänestä tuntuikin, että Aura olisi tällä hetkellä Berlinissä, tuotti tuo ajatus kuitenkin suurta iloa hänelle.
—Hän ei jättänyt käyntikorttiaan?
—Ei.
—Eikä sanonut nimeään?
—Luulen, että hän sanoi sen. Mutta minä olen sen valitettavasti unohtanut.
—Ei vahinkoa, virkahti Johannes välinpitämättömästi.
Ei se ollut Aura. Aura olisi kyllä jättänyt jonkun merkin itsestään. Eikähän se voinut Aura ollakaan, sillä olihan Aura valtiopäivillä ja istuihan Eduskunta juuri koolla Helsingissä.