—Vuorineuvos Rabbing.
Aina tuo sama nimi! Sehän rupesi olemaan jo liian mystillistä. Oliko tuo mies todellakin joka paikassa läsnä-oleva? Liikkuiko hän kuin jumalan henki vetten yllä?
—Muttila oli tietysti myös saanut sähkösanoman? hymähti Johannes. Vai onko vuorineuvos ehkä jo saapunut Berliniin?
Topi ei vastannut. Johannes katsoi häneen ja huomasi nyt vasta, kuinka kalmankalpea hän oli.
Onpa poika tainnut viettää perusteellisesti eilisiltansa, ajatteli hän.
Mutta sitten katsoi hän jälleen, säikähti ja nousi ylös. Hän oli nähnyt selvään Topin alasluotujen silmäluomien alta pusertuvan esiin kyyneleitä.
Aivan oikein, Topi itki. Mitä tämä oli?
—Mies, kuinka sinun laitasi on? kysyi Johannes. Pää? Hermot? Vai onko sinulle tapahtunut jotakin ikävää?
Topi kamppaili värähtelevin huulin vasten sisällistä mielenkuohuaan.
—Niin, sanoi hän sitten vaikeasti, minulle on tapahtunut jotakin ikävää.