Jos tuo ei ole luotu vankilan koppia varten, ajatteli Johannes, niin ei sitten kukaan tämän ilman alla!
Mutta ääneen hän sanoi:
—Etsin vuorineuvos Rabbingia. Onko hän kotona?
Hänen karski käytöksensä näytti tekevän vaikutuksensa ovenvartiaan. Tämän kumarrukset syvenivät huomattavasti, mutta samalla kaartuivat hänen kulmakarvansa aina epäluuloisemmin.
—Mi-minä … minä en tiedä, änkytti hän.
Johannes kopaisi liivintaskuaan ja ojensi kaksi markkaa hänelle. Sitten hän kaivoi esille käyntikorttinsa ja virkahti käskevästi:
—Viekää tämä hänelle! Ja sanokaa, että sen lähettäjä tulee huomenna häntä eräässä toisessa paikassa tapaamaan.
—Mielelläni, armollinen herra.
Ovenvartia riensi yläkertaan.
Hänen poistuttuaan astui Johannes kadulle. Hän tiesi nyt, mitä hän tahtoi, ja aavisti, mihin salaperäisiin tarkoituksiin Rabbing käytti tätä hotellia. Hän oli kuullut sellaisia olevan paljonkin suurkaupungeissa. Mutta ensi kerran hän oli omin silmin nähnyt paikan, missä naisvihaajat nähtävästi tapasivat toisiaan.