Eikö hän ollut kieltänyt kaikki muut suhteensa, parhaimmatkin, ennen kuin kukko kolmasti oli kiekahtanut? Vain ansaitakseen tuon naisen rakkautta, vain kantaakseen uusia ja yhä uusia suitsutusuhreja hänen alttarilleen!
Eikä Johannes voinut tällä hetkellä olla ilman liikutusta muistelematta sitä parasta, sitä hienointa, naissuhdetta, mikä hänellä oli, jota hän sai kiittää niin paljosta, joka niin monena vaikeana hetkenä oli suorastaan pitänyt pystyssä häntä ja työhön kannustanut.
Se oli suhde Auraan, suomalais-amerikalaiseen naiseen, johon hän oli
Atlannin takaa palatessaan laivalla tutustunut.
He olivat jutelleet ja huomanneet heti ensi hetkestä olevansa aatetovereita.
He olivat vielä kotimaahan tultuaankin jatkaneet tuttavuuttaan. Tavanneet toisiaan työväenyhdistyksessä, sattuneet samoihin komiteoihin istumaan ja vihdoin vierekkäin Eduskuntaan.
Johannes ei tiennyt mitään hänen entisistä elämän-kohtaloistaan Amerikassa. Eikä paljon muuta hänen yksityis-olostaan Helsingissäkään kuin että hän piti pientä lankakauppaa Sörnäisten puolella ja ansaitsi nähtävästi sillä vaatimattoman toimeentulonsa.
Kuitenkin hän oli muodostunut Johanneksen elämässä tekijäksi, jonka vaikutus tuntui kauas, tännekin, vieraille maille ja vieraiden ihmisten keskuuteen.
Aura ei ollut kaunis, mutta hyvännäköinen. Auralla oli harmaansiniset silmät ja luja, luottava kädenlyönti.
Aura ei koskaan vaivojaan vaikerrellut eikä tuonut torille yksityisiä huoliaan.
Kun puolueseikat kävivät hullusti, kun riitalangat menivät ristiin ja johtajien keskinäiset eripuraisuudet uhkasivat tehdä tyhjäksi kaiken, minkä mahtava, yksimielinen kansan-aalto tuolta kaukaa, syvien rivien sydämestä, oli köyhälistön valtaa ja alaluokan vapausvaatimusta julkisen elämän pinnalle kohottanut, silloin Aura esiintyi sovittajana, välittäjänä, rauhanrakentajana.