Sen jäljissä käy rikos, rutsa
ja tuijotus toiveheton,
sen jäljissä käy tuhat turmaa —
Herra Suomea suojelkohon!
1899.
Suomen laululinnut.
Me laulamme laulua vapauden sulon Suomemme taivahalla, ja vaikka Suomi on suruinen ja kansa on kaipuun alla, me laulamme vaan, emme muuta me voi, miten raitis on metsän tuuli, miten rakas on taivahan vapaus, oi, ken kerran sen kuiskehet kuuli.
Me olemme lintuja pieniä vaan, mut suustamme Jumala puhuu, Hän käskevi kansansa valvomaan, kun turmion huuhkajat huhuu, me lennämme, laulamme ilmoille, missä piilevi petturi, konna, mut sen maankuuluks me kiitämme, joka vaarass' on vankkumatonna.
Me lennämme, laulamme ympäri maan, me lietsomme pyhää tulta, me istumme linnojen ikkunaan, joista kiiltävi päärlyt ja kulta, maan mahtavilta me kysymme näin: "Laps Suomen, sulla on kansa, sit' oletko vienyt sa päivään päin vai tallannut tuskassansa?"
Me istumme vierelle opin tien,
jota tietoviisahat astuu:
"Muru anna, sen lohduks ma heille vien,
joiden silmät nyt surusta kastuu."
Ja kyntäjän korvaan me kuiskimme:
"Oi kynnä, oi ystävä, kynnä!
On kuolohon tuomittu kansa se,
jonk' aura on väsähtänynnä."
Mut kuullessa impyen huokaavan suvilehdossa, leppien alla, me laulamme laulumme vienoimman: "Oi, impynen leppien alla, miks huokaat? Sulla on tehtävä myös, kas, tuho on kansasi nieltä, tytär Suomen, nouse jo, suuri on työs, sytä sulhossas sankarin mieltä!"
Ja nähdessä poikasen istuvan liki liikkuvan virran laineen, me laulamme laulumme uljaimman: "Oi, kauniit on laakerit maineen! Ovat sorjat ne umppuset unelmain, mut sorjemmat tekojen tertut. Käy, poikanen, poimi, ja haudallas ain on laulava kevään kertut."
Me veisaamme laulua vapauden, me Herran tahtoa teemme, ja soipa korvissa sortajien öin, päivin on säveleemme, se on ulvova niinkuin ukkonen, se on kasvava kansan voimin, ja kaikuva laulu on vapauden täällä kerran töin sekä toimin!