"Mukavuutta muille suomme,
nautintoa hiukka,
itse imarrustakin,
jos tulee tuiki tiukka.
"Tuhmuudella tuon me lyömme,
ilkeydellä toisen,
kansan nimellä kukistamme
miehen minkä moisen."
Noin ne kuiskii äänet kummat
Suomen sydänsoilla,
noin ne raikuu surman naurut
Suomen rapakoilla.
Kunnahilla kultaviljat,
tieteet sekä taiteet.
Ah, te armaat, vienot, lujat,
kansalliset kaiteet!
Kuinka vähän autatte
te vastaan Suomen hallaa,
kuinka teidät helposti
myös vihuri vieras tallaa!
Aik' on ylös yksilöin,
ei monet maata nosta,
monen kanssa kohota
ei koskaan rapakosta.
Monet kaikki kaatavat,
miss' yhdet voivat seista.
Monet koskaan rakenna
ei kansaa pirstaleista.
Vaan ne vastaa hallan henget:
"Heilu-, heilukaamme!
Suo on Suomen sydämessä,
tää on meidän maamme.
"Kuinka yhdet seista vois,
kun paikkaa ei, mi kantaa.
Suomen suossa hyllyvässä
ei oo saarta, rantaa.
"Hento, hieno sammal vaan
ja alla lieju musta,
se on Suomen kulttuuri —
ei mitään pelastusta.