Kuka? Yksi miljoonista
takin harmaan kantajista.
Niistä, joiden hartehilla
mahti maan on mahtajilla.
Soitto soi niin suruisasti.
Katson kadun päähän asti.
Itkettäis, jos ilkeis. Huuli
vavahtaa, käy pohjatuuli.
Siittää sydän mieltä monta,
rakkautta rajatonta.
Myötämieltä miljoonien
lumen alle painuvien.
Uunnavuonna 1914.
Kansalaisseppel.
Leo Mechelinin muistolle omistettu
Varmaan hän oli myötäsään soutajaks luotu,
otsalla onni, sielussa sointu ja rauha;
sorjemmin sous hän, vaikk' oli vastasää suotu,
koittanut konsana vaikka ei lepo lauha.
Myrskyssä seista hän tahtoi,
taistella tohti ja mahtoi,
työmies kuin ei kukaan,
johtaja, tempaaja mukaan,
mestari muodon ja sanain,
kyntäjä valtaisten vanain,
hän, Päämies, min haudalla sorrettu kansa
voi vieläkin muistella vapauttansa.