Näitä välinpitämättömiä ja laiskoja "äänestäjiä" minä vihaan sydämeni pohjasta, sillä heissä huippuuntuu kaikki se poliittinen typeryys ja kypsymättömyys, jonka seuraukset nyt ovat monella muotoa joka päivä kiusanamme. Heidän syytähän se on, ettei ratkaisevalla hetkellä ole ollut valta niiden käsissä, jotka sitä olisivat osanneet käyttää ainakin paremmin kuin mihin toverit ovat näyttäneet pystyvänsä. Siitä että sosialistit ovat käyneet valppaasti ja lukuisasti vaaleihin, ei kohtuudella sovi syyttää heitä, vaan vastuu porvarillisten vaalitappioista lankee tietysti heidän omaan keskuuteensa. Ne ovat nuo hienostelevat herrat ja naiset, jotka eivät tahdo muka kuulla puhuttavankaan moisesta laitoksesta kuin Suomen kansaneduskunnasta, ne ovat nuo laiskat liikemiehet, manttaalimiehet y.m., sillä heitä on kaikissa piireissä, joille lankee raskain edesvastuu sekä menneistä tappioista että tulevasta, jos se tulee. Luulisi tottatosiaan virtahevosenkin jo tuntevan nahassaan sen kauhean tavarishtshismin (vähän vaikea sana) ja ne Malmin 30 kuulaa, joiden valtaan viattomasti olemme joutuneet! Se, joka ei nyt herää ja tarsi kiireenkyytiä ensi tilassa äänestämään itsenäisyyslistoja, olisi ehdottomasti ammuttava.
Mutta niitä olisi liian paljon! Sillä kun vaaliherrat saavat taaskin kaikki laskunsa räknätyiksi, saatetaan todentaa, että ainakin nelisenkymmentä prosenttia äänioikeutetuista on ollut vaalipäivinä näkymättömissä. Missä ovat olleet ne 15 prosenttia heistä, jotka eivät ole olleet sairaina, ei matkoilla, ei jänisjahdilla eikä peltopyitä ampumassa? Se on ihmeellinen kysymys. He ovat niiksi hetkiksi, jolloin olisi pitänyt marssia vaalikanslialle, kadonneet ilmaan, painuneet maan alle, piiloutuneet sänkyjen ja kaappien taakse. Ja surullisinta on, ettei moni heistä ole tiennytkään, että maanantaina ja tiistaina olivat vaalit!
Sellaisia suunnattoman typeriä ja ikäviä kansalaisia löytyy keskuudessamme hyvin paljon. Niitä kävelee Espiksellä kirkkaalla päivälläkin — ne ovat siitä hyviä, etteivät ne häpeä. Englannin parlamentissa on kummallakin puolueella keskuudessaan eräs virkailija, jota sanotaan "piiskuriksi" ja jonka tehtävänä on pitää huolta siitä, että edustajat ovat ratkaisevina hetkinä paikoillaan. Kun sielläkin sellainen tarvitaan ja vielä edustajia varten, niin mitä tarvittaisiin sitten täällä ja äänestäjiä varten! Se ruoska saisi olla yhdeksänsiimainen.
Niin, mitä olisi tehtävä, että saataisiin öljyä kaikkien niiden satojen tuhansien tyhmien lamppuun, joita Suomenniemellä on paljon, ah paljon! Mitä olisi tehtävä, että saataisiin heidät kaikki vaaliuurnille! Minä haraan tukkaani epätoivoissani, ja voin lohduttaa itseäni ainoastaan sillä, että kaikki ne, jotka nyt jättävät täyttämättä kalleimman kansalaisvelvollisuutensa, tappaa kohta jälkeenpäin omantunnontuska ja häpeä nopeasti ja poikkeuksetta kuin rutto.
* * * * *
Kiertelipä kuinka kiertelikin — politiikkaan joudutaan aina. Se on nyt edessä ja ympärillä kuin Lapin suo, johon porraspuilla kulkija ei voi olla melkein joka askeleella kompastumatta. Kuinka ihanaa olisikaan elää valtiossa, jossa oikeamielinen ja kaikkia tyydyttävä hallituksen meno hoitelisi rauhallisesti kaikki julkiset asiat, jossa ihmisen vapaus rehoittaisi sopusointuisena ja häiriytymättömänä, jossa tieteet ja taiteet kukoistaisivat, hengen viljelys heilimöisi, jossa olis leipää, ja lihaa, ja perunoita, ja punajuuria, ja voita, ja maitoa…! Kuinka tyytyväisinä me silloin näin lauantai-iltanakin päivän työn ja kylvyn jälkeen pistäytyisimme klubillemme tai ystävämme luo, juttelisimme hartaasti hetken, nauttisimme ehkä tuutingin — parikin, saapuisimme ystävälliseen kotiimme ja kallistuisimme täydessä onnen tilassa juuri muutettujen puhtaitten lakanain väliin. Siinä todellakin silloin lamppu palaa lekotteleisi hiljoilleen, ikkunaa vastaan rapiseisi syksyn kylmä sade, uunista hehkuisi herttainen lämpö aikaansaatu puilla, jotka maksavat vain 30 mk. syli — ja kädessämme olisi "Uuden Päivän" lauantai-numero, jossa Pietarin toimisto kertoisi m.m. Saksan keisarin ja Englannin kuninkaan yhteisestä perunaretkestä. Mikä runollinen ja sopusointuinen tunnelma valtaisikaan meidät silloin, kunnes lopuksi hra Unonius saapuisi painamaan sinettinsä silmäimme päälle, kansoittaen aivomme ihanilla ja vetreillä unikuvilla…! Tjaah…!
Mutta, lukijani, niinhän ei ole! Kuitenkin me otamme ja päätämme: maailman myllerryksestä huolimatta me tänään vietämme tunnelmarikkaan ja rauhallisen lauantai-illan!
(29/9 17.)
Martti Lutheruksen opetuksia.
Lokakuun 31 päivänä neljäsataa vuotta sitten löi saksalainen munkki Martti Luther Wittenbergin kirkon oveen kuuluisat 95 "teesiänsä". Kun Suomessa nyt juhlallisesti tuona päivänä vietetään uskonpuhdistajan muistoa, tekee mieleni, vaikka maallikko olenkin, hiukan tuosta miehestä pakinoida. Hän on meille suomalaisille niin tuttu!