Ja Evan aloitellessa viilihulikan laitaa sanoi hän:
— Soljalan isännän kuten jokaisen maamiehen velvollisuus on syödä väkensä seurassa. Muu ei käy. Isäntä ei saa erottua palvelijoistaan, vaan hänen täytyy olla aina heidän rinnallaan. Toivoisin, että sinäkin, Eva, tämän oivaltaisit ja asettuisit emännän paikalle vierelleni.
— Sen minä teenkin, mutta en vielä aivan heti, vastasi Eva rauhallisesti, puraisten valkoisilla hampaillaan herkullisen palasen voileivästään.
Sanotaan olevan miehiä, jotka eivät voi nähdä nuoren naisen syövän, sillä he eivät muka voi sietää näiden enkeleiden suorittavan niin aineellisia toimituksia, mutta Juho ei ainakaan kuulunut heihin. Vesi suussa hän siinä katseli Evan syöntiä.
— No milloin sitten aiot siirtyä väen pöytään?
— Sen saat kuulla pian, kunhan lähdemme tästä ulos sunnuntai-kävelylle, vastasi Eva. — Muuten, mitä oli Leena laittanut väelle aamiaiseksi?
— Maitovelliä, rieskaa ja voita.
— Mitäs isäntä siihen sanoo?
Eva vilkaisi mieheensä veitikkamaisesti ja kysyvästi.
Juho rypisti hiukan kulmiaan ja vastasi: