— Koska menet huomenna viikoksi pois, niin saat hyvästiksi suudella minua kerran suulle. Mutta vain yhden kerran.
Ja Juho suuteli Evan suppuun mennyttä pientä suuta ensi kerran siinä tunnossa, että se oli suotu hänelle heräävästä ja antautuvasta rakkaudesta. Ja sen jälkeen Eva juoksi kiireesti omaan huoneeseensa, heittäytyi vuoteeseensa ja nukahti kohta onnellisena, pyöreä käsi päänalaisena ja suu sievästi hiukan raollansa, niin että kaksi valkoista hammasta kuulsi sieltä kuin nukella.
XI.
Näin alkanut viikko oli Evalle kovan työn ja touhun aikaa. Juhon neuvojen ohjaamana oli hän päässyt hyvään alkuun, oli kirjoittanut kaupunkiin ja tilannut sieltä tarpeelliset astiat ja muut ensimäisiin pikku-uudistuksiin välttämättömät aineet ja tavarat. Hänellä oli nyt työssänsä maalari ja puuseppä sekä ompelija, ja hän antoi joka kohdassa itse mitä tarkimmat määräykset. Leena-muori kulki keittiössään ihmetellen ja tyytyväisenä alituiseen päivitellen, "että kylläpä meillä nyt tulee koreeta", ja Pahna-Liisa oli paljasta nuoren emännän ylistystä. Työväki pani pian merkille ruoan paranemisen ja keittiön asteittaisin tapahtuvan kaunistumisen, oli siihen tyytyväinen sekä muutti vähitellen käytöstänsä ja esiintymistänsä keittiössä ollessaan. Jo muutaman päivän kuluttua saattoi nähdä, että Soljalassa pian tulisi paljon entisestä poikkeava meno vallalle.
Mutta koko tämän touhun aikana askartelivat Evan ajatukset Juhossa. Hän mietti nyt joka toimenpiteestään, mitä Juho siitä sanoisi ja pitäisi, ja tunsi saaneensa itselleen ikäänkuin uuden vertauskohdan. Hänelle tuotti erikoista nautintoa turvallisesti avata Juhon posti ja nähdä, miten kunnioittavasti hänen miehelleen kirjoitettiin ja kuinka suuressa arvossa häntä pidettiin. Hänen neuvoansa kysyi hänen puolueensa, hänen mielipiteeseensä vedottiin tärkeissä taloudellisissa asioissa ja hänen apuansa pyydettiin monelle taholle. Kirjeitä tulikin tällä viikolla jo alussa niin paljon ja sisältäen sellaisia asioita, ettei Eva tiennyt ratkaista, olivatko ne kiireellisiä vai eivät. Kuta lopummaksi viikko kului, sitä epävarmemmaksi hän kävi. Vihdoin hän puhui asiasta Leenalle.
— Mitäs muuta kuin emäntä lähtee käymään isännän luona. Pannaan pikku ruuna valjaisiin, niin emäntä voi huoleti itse sinne ajaa, kun tie neuvotaan. Evahan onkin tottunut ajelemaan. Tokihan se nyt on hauskaakin, päästä sellaista suurta oman miehensä työmaata katsomaan.
Leena oli hiukan viekkaan näköinen tätä sanoessaan.
Eva ajatteli, että luuleekohan Leena hänellä olevan Juhoa ikävän? "Onko minulla"? kysyi hän itseltään, ja vaikka hän kuinka olisi koettanut nakata niskojaan, täytyi hänen myöntää, että oli kuin olikin ikävä. Juhon läsnä ollessa tuntui elämä jotenkin niin turvalliselta ja vakavalta. Hän todellakin halusi nähdä taas Juhon silmiä ja kuulla hänen rauhallista ääntänsä, halusi nähdä, kuinka Juho esiintyi tuolla suurella perintötyömaallansa. Ja sitäpaitsi hän halusi uudelleen kysyä Juholta, tekisikö hän niin, vai tekisikö hän näin. Oli jotenkuten niin hauskaa antaa hänen määrätä, panna vähän vastaan, väitellä, olla muka viisaampi, mutta sitten kumminkin suostua, sillä se suostuminen Juhon tahtoon, se oli sittenkin kaikista hauskinta. — No niin, minä lähden. Ja pian oli hän ajamassa virkulla hevolla pitkin hyvää tietä viheriöitsevien vainioiden välitse. Silmä poimi kaikkialta välähteleviä väritäpliä, mutta ajatukset olivat silti kiintyneinä yhteen ainoaan kohtaan. Rinnassa oli ikäänkuin lämmin pieni liesi, josta levisi suloinen hohde kaikkialle sekä sieluun että ruumiiseen.
Nuori nainen, joka tunsi voimakkaan rakkauden heräävän sydämessään, kaunis nuori nainen, ajoi siinä pitkin kesäistä tietä kukkien loisteessa ja linnun laulussa. Hän ajoi sinne, jossa oli hänen rakkautensa ja hän tunsi, kuinka hän janosi voimakkaitten käsivarsien puristusta.
Hän oli osa ympäröivästä luonnosta ja hän tunsi vaistomaisesti, kuinka elämän neste kihoili hänen suonissaan kuin mahla keväisessä koivussa. Hän kiirehti hevostaan joutuakseen pikemmin perille. Vihdoinkin vilahteli tuolta oksien takaa aava lakeus. Hän saapui perille, sitoi hevosensa kiinni ja alkoi katsella tarkemmin edessään olevaa näkyä. Samalla kuului suolta kumea jyrähdys. Harmaata savua, kivilohkareita ja mutaa tuiskahti ilmoille, ja jyrähdyksen kaiku vastasi heikosti suon takana olevasta harjanteesta. Kuovit ja viklat lehahtivat valittaen lentoon risteillen rauhattomasti paikan yllä. Ketään ei näkynyt.