Mutta myöhemmin aamulla ajoi tuo paikkakunnalla kauan oleskellut vieras herra komealla valjakolla pihalle ja astui tupaan. Viivytellen hän nousi portaita, viivytellen avasi oven, kunnes kuin pakottaen tunki itsensä ovesta sisään ja seisoi siinä silmät tummasti liekehtien. Kun hän näki ne tyynet ja kirkkaat, pelkäämättömät katseet, jotka suuntautuivat häneen ollen kaikesta selvillä, ja kun hän näki vanhan äidin onnellisena istuvan poikansa päänpohjissa, epäröi hän, mutta sanoi sitten nuorukaiselle synkästi:
— Nyt olisi sitten lähdettävä, kuten sovittu on?
— En lähdekään. Olen muuttanut aikomukseni ja jään kotiin.
Tässä sekaantui puheeseen vanha pappi, joka ojensi kätensä ja komensi:
— Jeesuksen nimeen, mene pois, saatana!
Silloin vieras poistui. Jälkeenpäin ei enää oikein muistettu, kuinka hän meni, mutta nopeasti se tapahtui, kuin olisi hän siihen paikkaan hävinnyt. Vilauksena oli myös hänen valjakkonsa kadonnut pihalta. Ja kun hän todellakin oli mennyt, syttyi nuorukaisen silmiin ihana kirkkaus. Hän nousi ylös, katsoi ikkunasta Jumalan kauniiseen, loistoisaan luontoon ja ojensi kätensä sitä kohti, sillä hänen sieluunsa virtasi aavistus siitä elämästä, jonka luoja on todella elettäväksemme tarkoittanut. Mutta tuo viikate, jonka hän yöllä oli temmannut käteensä ja jonka vanha pappi oli sitten viskannut nurkkaan, olikin muuttunut mitättömäksi, ruostuneeksi rämäksi, joka ei ollut puupalankaan arvoinen. Miettien katsoi sitä kauan vanha isäntä, kunnes katkoi sen kappaleiksi uunin patsaaseen.
* * * * *
Tuosta yöllisestä ihmeellisestä myrskystä, nuorukaisen muuttumisesta ja vanhan papin salamyhkäisistä murahduksista päästiin kylässä sitten lopullisesti selville, mitä oli tapahtunut. Oli näet silloin yöllä paholainen sopimuksen mukaan tullut noutamaan saalistaan, talon nuorta isäntää, joka olikin hänelle jo hyvin kypsä, kun olikin itse pastori sattunut taloon ripittämään vanhaa isäntää. Sisään oli paholainen vain röyhkeästi tullut ja vaatinut poikaa mukaansa, kuten sovittu oli, mutta pastoripa oli silloin lukenut oviin ja kaikkiin ulosmenoreikiin pyhät lukunsa ja sanonut, että lähdetään vain — kunhan nyt tuosta ensin kannat tuon kirjan kärryihisi. Näin sanoen oli pastori tarjonnut hänelle Raamattua käteen. Oli paholainen yrittänyt sitä ottaa, mutta silloinpa olikin hyppysissä kihahtanut ilmivalkea ja kähisten oli kehnon täytynyt peräytyä. Ja kun vanha pastori oli ruvennut leimauttelemaan kaikista pätevintä jumalansanaansa, olikin pahalta riisuutunut koko valheen haahmo ja se oli seisonut siinä oikeassa kamalansa karvassaan. Mutta ei ollut pastori vääjännyt, vaan suominut sitä sanan voimalla niin, että armoa oli vanha kehno häätynyt pyytelemään ja kiirehtinyt tekemään mitättömiksi kaikki entiset välikirjat. Lopuksi oli ruoja ruvennut pyrkimään pakoon, mutta mistäs pääsi, kun joka paikasta leimusivat eteen pyhät merkit. Lopuksi oli pappi ottanut naskalin, kaivanut sillä reijän ikkunan puuhun ja sanonut, että tuosta saat mennä. Ja ihan pikilangan ohuisena oli siitä nyt paholainen kauhuissaan suoltunut pihalle, jossa sitten kiukuissaan koetti vielä myrskynä uhitella. Näin oli asia. Ja että paholainen oli todellakin kaikonnut pois tältä paikkakunnalta, nähtiin siitäkin, että häiriintymätön onni ja rauha saatteli siellä tämän jälkeen kaikki ihmiset syntymästä haudan rauhaan ja iankaikkiseen lepoon saakka. Amen.