Seppä nousi, ja onnellinen, salamyhkäinen hymy kirkasti hänen parrakkaita kasvojaan. "Saadaanpa nähdä!" mutisi hän itsekseen lähtiessään uudistuneilla voimilla painaltamaan kotiansa kohti. Taivas rupesi jo hiukan vaalenemaan, ja varhaisen aamun tuntua alkoi väikkyä ilmassa.
Saapuessaan pimeään pajaansa seppä tunsi heti, että siellä oli outo vieras häntä odottamassa. Hän ei kuitenkaan ollut tietääkseenkään, vaan viritti tulen ahjoon, painalsi paljetta, kuumensi raudan ja rupesi takomaan hyviä ja hyödyllisiä aseita. Hetken taottuaan hän sitten kokosi rohkeutensa ja katsoi tuonne entiseen pimeään nurkkaan.
Niin, siellä se oli. Sieltä tuijotti häneen kaksi vihertävää silmää, kiinteästi, kertaakaan rävähtämättä, ja ruumiina oli pimeyttäkin mustempi haamu, joka hiljalleen kuin mielihyvissään keinui edestakaisin. Sepän tuijottaessa siihen kuin lumottuna se vähitellen rupesi siirtymään häntä kohti kuin kylmä sumun suikale, kunnes oli aivan hänen edessään. Vihreiden silmien polte kaivautui sepän aivoihin kuin tulinen rauta lihaan, ja häntä rupesi ankarasti värisyttämään. Mutta silloin hän muisti, mitä äsken oli tuolla kaukana tapahtunut, ja hän sai takaisin rohkeutensa. Hän heitti vasaransa pois, pyyhkäisi rahin päätä puhtaaksi ja sanoi kylmästi:
— Vieras käypi istumaan.
Silloin hän näki, kuinka paholainen vähitellen ikäänkuin tiivistyi omaan oikeaan muotoonsa, koska oli saanut tavallaan siihen luvan. Siinä se nyt istui rahilla, karvaisena ja hirveänä, vihreät silmät leimuten ja hännänpäässä oleva käyrä kynsi ilkeästi kaivellen pajan permantoa. Mutta seppä ei pelännyt, vaan kysyi suoraan:
— Mitä olisi asiaa?
Paholainen katsoi häneen pirullisesti hymyillen ja ilmoitti tulleensa sopimuksen mukaan noutamaan antamansa taidon palkkaa. Ja kun seppä tiedusti, mitä hän sitten mieluimmin siksi tahtoi, vastasi paholainen:
— Mitäkö? Ka, tiedäthän sinä, mitä minä haluan! Sieluja tietysti. En suinkaan minä nyt rahan tai muun mullan perässä rupea kuljeksimaan.
— Ei siitä mitään puhetta ollut, väitti nyt seppä, enkä minä sieluani anna.
Tästä paholainen raivostui ja silmäin hohto kävi entistä kiiluvammaksi. Vaahto pursusi pitkin hänen torahampaitaan ja häntä kohosi ylös kuin iskeäkseen kynnellään, kun hän sanoi: