[Päiväkirjasta.]
Haukipudas, 4 p:nä marraskuuta 1841.
Suomen kielessä on vähintäin kolmenlaisia diminutiivejä. Sulho sanasta muodostuu I. kiittävä sulhonen, II. halventava sulholoinen, III. muuten vähentävä sulhut, sulhukka. Samoin: jokonen, jokiloinen (jout, joukka?) sanasta joki; venonen, venoloinen, venehyt sanasta venet; heponen, hepoloinen, hevukka l. hevuska sanasta hepo; puunen, puuloinen, puuhut, sanasta puu: emäntäinen, emäntälöinen, (emännyt) sanasta emäntä. — Halventava diminutiivi on muuten johdettu nykyään harvoin esiintyvästä -lo, -lö -loppuisesta diminutiivista (sulholo, jokilo), mistä Karjalan murre hyvin yleisesti muodostaa perussanan monikkomuodot. Sanat sulholoinen, jokiloinen vastaavat siis jotenkin samoja käsitteitä kuin ne, joita ruotsinkielessä voitaisiin ilmaista sanoilla brudgumsaktighet [sulhomaisuus], flodaktighet [jokimaisuus].
27.
Arkiaterinrouva Törngrenille.
Kemin pappila, 11 p:nä marraskuuta 1841.
Jalosukuinen Professorinrouva!
Monen ikävän hetken jälkeen, joina kaipaus minua vaivasi, varsinkin ensi aikoina Laukosta erottuani, saavuin vihdoin Kajaaniin, ja olen nyt jättänyt senkin tavatakseni täällä Kemin pitäjässä vastaisen matkatoverini, maisteri Castrénin. Huomenna lähdemme täältä ja matkustamme seisahtumatta Venäjän-Lappiin, jonne meillä on Rovaniemen ja Kemijärven pitäjien kautta matkaa alku viidettäkymmentä peninkulmaa. Siellä olemme aikoneet viipyä kevääseen asti, jolloin toukokuussa saavumme Kuolaan, ja matkustamme sieltä ensimäisellä laivalla Mesenin seuduille, jotka ovat Arkangelin itäpuolella Vienanmeren rannalla ja jossa toivomme tapaavamme ensimmäiset samojeedit. Mutta vieläkö sitäkin idemmä suuntaamme retkemme, siitä emme vielä ole mitään päättäneet, vaan olemme sen jättäneet riippumaan asianhaaroista, joita sitä ennen voi sattua. Ennen muita on odotettavissa, että koti-ikävä ajaa meidät sieltä omaan maahan; siinä tapauksessa ei kävisi mahdottomaksi minun olla ensi vuonna elokuun 18:ntena p:nä Laukossa. — Aina siitä pitkin kun Laukosta lahdin, olen ollut terve ja muuten päässyt tähän asti ilman mitään mainittavaa sattumaa. Tänään on työnäni ollut kirjeiden kirjoittaminen eräille tutuille; m.m. kirjoitin äsken Atelle kehotuksen, että hän ja Frans (von Becker) muistaisivat kirjoittaa minulle jonkun rivin Kuolaan, jossa kirje tapaa minut, vaikkapa vasta loppupuolellakin huhtikuuta lähtee Helsingistä. Mutta kun hän mahdollisesti kertoo minulle vaan Helsingin asioita, niin olen rohjennut tähän liittää itselleni Kuolaan osotetun kirjekortin sen mahdollisuuden varalle, että Te suoraan Laukosta tahtoisitte kunnioittaa minua muutamalla rivillä. — Toivossa että Jumala varjelee herrasväen terveinä sekä tämän että monta seuraavaa vuotta merkitsen syvällä kunnioituksella olevani
Teidän ja perheenne kiitollinen ja nöyrä
palvelija
Elias Lönnrot.
28.