Petroskoi, 19 p:nä maaliskuuta [1841].
Ihmeellisen huono mulla on onni passieni tautta. Tultuani 30 peninkulmaa Kajaanista huomasin vasta Ilomantsissa, että kielenkääntäjä oli, kääntäessään passin venäjäksi, supistanut kahden vuoden ajan kahteen kuukauteen. Passin ollessa tällainen, en voinut luottaa sen kelpaavaisuuteen Venäjällä ja lähetin sen Stockflethin mukana, joka silloin erosi minusta, takaisin, pyytäen uutta. Mutta kun kuvernööri [Lagerborg] oli poissa Oulusta juuri kirjeeni saapuessa sinne, oli vain veitsellä raapittu pois sana mesetsa (kuukautta) ja kirjoitettu goda (vuotta) sijaan. Tämä temppu oli tehty niin taitavasti, että melkoinen reikä, jotenkin numeronollan kokoinen, oli goda sanan rinnalle ilmestynyt poisraavitun sanan sijalle. Kun kuitenkin viimeinkin tahdoin päästä rajan toiselle puolelle, en malttanut toistamiseen anoa uutta passia, vaikka se täten korjattuna itse teossa saattoi olla entistään huonompi. Tosin kielenkääntäjä passin alareunaan oli kirjoittanut todistuksen, että passi oli voimassa kaksi vuotta, mutta kielenkääntäjän sanoilla on enimmäkseen merkityksensä käännöksessä, eikä siinä, mitä hän sen ohella todistaa. Näin ollen saavuin Tulomajärven pitäjän Kollatselän kylässä olevaan rajatulli-taloon. Rajatullivirkamies (tamozhnik) oli edellisenä yönä palannut matkalta Aunuksesta. Hän oli vielä vuoteessa, kun päivällisaikaan tulin perille ja tahdoin näyttää passiani, noudattaen asetusta, joka oli luettavana passin takasivulla ja joka määräsi, että se oli ensi rajatullissa näytettävä. "Se on tarpeetonta", näin kuului yhä vielä vuoteessaan venyvän herran vastaus. Ei laukkuakaan tarkastettu, niin että kirjani ja paperini saivat olla rauhassa ja minäkin esteettömästi sain jatkaa matkaani. Tämä kun tapahtui rajaa pitkin, oli minulla huvi 55 virstan päässä kulkea toisen tulliaseman kautta, joka oli Veskelyksen kirkonkylässä. Siellä ei tulliherra ollut kotona, vaan oli, kuten kerrottiin, matkustanut viemään takavarikkoon otettuja tavaroita Petroskoihin. Täälläkään ei tarvinnut avata laukkua, kun sotamies uskoi kyytimieheni vakuutusta, ettei se sisältänyt muuta kuin kirjoja. Näin tulin tänne Petroskoihin 15:ntenä päivänä maaliskuuta ja vein passini seuraavana päivänä poliisikamariin. Luulin että kaikki oli hyvällä kannalla, mutta eilen, 18:ntena päivänä, sain poliisikamarista sanan tulla sinne. Siellä poliisimestari (gorodnitshij) julisti minulle, ettei minulla ollut oikeutta sillä passilla oleskella täällä, vaan että minun oli lähdettävä takaisin rajan yli. "Minkä tähden?" — "Sen tähden, ettei sitä ole näytetty rajatulliasemalla." Selitettyäni syyn, miksi siinä ei ollut rajatullimestarin nimikirjoitusta, ei tulos ollut parempi kuin että minun täytyi lähteä kaupungista joko hyvällä tai pahalla. Sieltä menin kuvernöörin luo, toivoen hänen kauttansa saavani asiani paremmalle tolalle. Mutta tämäkin toivo petti. Sen verran etua saavutin kuitenkin, ettei minun tarvinnut matkustaa takaisin koko matkaa, vaan ainoastaan lähteä lähimmälle rajatulliasemalle, mistä saatuani tulliherran tarkastuskirjoituksen saatoin palata. Näin lakia noudatetaan. Minun olisi siis pitänyt riidellä siksi kun olisin saanut tarkastustodistuksen Kollatselässä, tai myöskin Veskelyksessä odottaa tulliherran paluuta, jotta olisin päässyt tekemästä tuote 86 virstan pituista matkaa edes takaisin. Mutta miten olisin voinut edes aavistaa sellaista? — Mennessäni kuvernöörin luo otin mukaani tohtorinkirjeen sekä muutamia muita asia-papereita, niillä tarvittaessa todistaakseni, etten matkustanut väärällä nimellä. Näitä minun ei kuitenkaan tarvinnut näyttää. Oltuaan vähän aikaa poissa huoneesta kuvernööri palasi ja pyysi minua käymään sisälle rouvansa luo, joka muka oli sairas. Tämä kaiketi oli, ajattelin heti itsekseni, jonkunmoinen koe (eli lääkintätieteellinen tutkinto), jonka piti näyttää, olinko todella lääkäri. Seurasin kuvernööriä sinne, ja rouva kertoi minulle — saksaksi — että hän vilustuksen jälkeen jo kolme viikkoa oli ollut pahoinvoipana: oli ollut kuumetta, verenvuotoa nenästä y.m. Kysyttyäni, miksi hän ei ollut kutsuttanut oman kaupungin lääkäreitä — näitä kuuluu olevan kokonaista kolme — vastattiin vaan, ettei sitä oltu tehty, kun oli odotettu taudin muuten paranevan. Tästä sain vielä varmemman vakaumuksen siitä, että tauti oli pelkkä veruke, jonka avulla joko tahdottiin saada tilaisuus nauraa kummallisella matkustaja-hölmöllä tai asettaa hänet koetukselle lääkintätieteessä. Jos tarkoitus oli edellinen, saatoin hyvin vastata heidän toivomuksiansa, sillä ollen hämilläni koko tutkistelun johdosta, puhuin saksaa erinomaisen huonosti enkä tahtonut muistaa edes tavallisimpia puheenparsia. Täyttääkseni jälkimäisen tarkoituksen istuuduin ja kirjoitin reseptin — erästä hiostavaa teetä — pyytäen lähettämään apteekkiin: sinne se luultavasti ei koskaan tullut, vaan joutui kaiketi kotilääkärin käsiin. Olisipa ollut hyvä, jos en olisi ollut niin hämilläni, niin että olisin voinut panna rouvan itsensä koetukselle ja todistaa hänelle, ettei hän ollut sairas. Mutta kun saksa minulta sujui niin huonosti, luovuin koko aikeesta. Palattuamme kuvernöörin huoneeseen, pyysin saada jäädä kaupunkiin ainakin 3-4 vuorokaudeksi, ennenkuin matkustin rajatulliasemalle. Tähän suostuttiin.
4.
Arkiaterinrouva Törngrenille.
Petroskoi, 20 p:nä maaliskuuta 1841.
Arvoisa Professorinrouva!
Koska Te itse velvotitte minua joskus kirjoittamaan, missä oleskelen ja miten voin, ja koska aina siitä perin kun viime kesänä läksin Laukosta, olen laiminlyönyt tämän velvollisuuden täyttämisen, tahdon nyt lyhykäisesti kuvata, miten olen viettänyt tämän ajan. Kohtaamatta mitään sanottavaa viivytystä matkalla tulin Kajaaniin, missä muutamaksi kuukaudeksi taas ryhdyin virkatehtäviini. Ticklénin, Aspin ja minun välillä ennen tapahtuneen sopimuksen mukaan tapasimme toisemme 11:ntenä päivänä syyskuuta tarkastusmatkoillamme paikkakunnalla, missä lääkäri-piirimme rajatuksin yhtyvät. Tohtori M. Lindfors, jonka lääkäri-piiri niinikään rajoittuu samoihin seutuihin, oli hänkin luvannut samaan aikaan saapua paikalle, mutta ei tullutkaan. Me muut olimme siellä yhdessä kaksi ja puoli vuorokautta. Meillä oli sangen hauskaa; oleskelimme sisällä, sillä ulkona satoi lunta lakkaamatta. Niistä tuoreenpuoleisista terveisistä, jotka Laukosta toin Ticklénille, hän oli suuresti mielissään. Ellei hän jo itse ole kirjoittanut, saan nyt lähettää häneltä vastaterveisiä. Sekä ulkonäön että muun puolesta hän on vallan kuin ennen. Hän voi muuten vallan hyvin ja on ostanut itselleen oman talon vallan läheltä Raahea. Tämän kohtaamisemme aikana päätettiin muun muassa ruveta julkaisemaan Suomi-nimistä aikakauskirjaa, jolle sitten kirjevaihdon kautta saatiin useita avustajia.
Joulukuun alussa tuli norjalainen kirkkoherra Stockfleth rouvineen Kajaaniin. Rouva asui Paltamon pappilassa, ja Stockfleth itse opiskeli suomea minun luonani. Kuukauden kuluttua hän ja minä yhdessä matkustimme Karjalaan, mistä hän 12:ntena päivänä helmikuuta palasi, noutaen vaimonsa Paltamon pappilasta ja matkustaen äärimäiseen Lappiin, minne hän kaiketi maaliskuun loppupuolella saapunee. Luultavasti hän nyt jo vähitellen on perillä. Minä taas jatkoin Karjalasta matkaani tänne, asun nyt täällä erään venäläisen papin luona ja noudatan paastoa hänen ja hänen rouvansa kanssa. Tästä paastoamisesta voin niin hyvin, että toivoisin sitä jatkuvan pitkin vuotta, eikä vaan pääsiäiseen.
Täältä lähden muutaman päivän kuluttua maalaispitäjiin. Huhtikuun lopulla luulen saapuvani Vienanmeren rannalla olevaan Kemin kaupunkiin, josta olen aikonut ensi avovedellä matkustaa Arkangeliin. Viimemainitusta paikasta lähden Venäjän-Lappiin, missä olen aikonut koko kesän tutkia heidän kieltänsä. Syksyllä tulen Kuolan kautta Norjan-Lappiin, missä sopimuksen mukaan taas tapaan Stockflethin. Vasta tämän jälkeisenä talvena palaan Suomeen ja toivon kohta sen jälkeen saavani tilaisuuden käydä Laukossa Teidän perhettänne tervehtimässä.
Jos kohta jo olen ollut täällä 5 vuorokautta, olen niin vähän liikkunut kaupungilla, ettei minulla ole paljoa muuta siitä sanottavaa kuin että se on kooltaan niin suuri kuin kaksi kolmannesta Helsinkiä, että kadut ovat hyvin leveät, toreja on useita, useita kivitaloja, muuten muhkeita puutaloja, joista monet ovat kaksikerroksiset; lisäksi kaupungissa asuu kuvernööri, piispa, kolme lääkäriä y.m. Kaupunki on vallan Äänisjärven rannalla. Ympäristön kylissä, lukuun ottamatta ihan lähimpiä, puhutaan suomea, mutta kaupungissa enimmin venättä. Paaston aikana täällä eletään siten, että ensiksi kello 8 a.p. juodaan joko 3 kuppia kahvia tai 5-6 kuppia teetä, sitten kello 1 syödään annos lihalientä ynnä leipää sekä annos keitettyä kalaa ynnä leipää. Illalla kello 6 juodaan 5-6 kuppia teetä, ja kello 8 tai 9 illalla syödään toistamiseen vallan samoja ruokia kuin päivälliseksi. Näin on ollut viiden vuorokauden aikana, ja samaa ruokajärjestystä luultavasti saisin noudattaa pääsiäiseen asti, jos niin kauaksi jäisin tänne. Rikkaissa taloissa sanotaan kuitenkin paastonkin aikana yltäkylläisesti nautittavan luvallisia ruoka-aineita.