Rakas Veli!
Useita viikkoja olen nyt täällä koettanut saada selvää viron kieliopista, mikä on huononpuoleisesti onnistunut. Kuitenkin toivon lopulta siinä pääseväni "ins Reine" [= oikealle tolalle] s.o. löytäväni ne erityiset kielenlait, joiden vaikutuksesta viro on eronnut suomesta. Kieliopeista ei suinkaan ole puutetta. Niistä on kaksi, jotka viime vuonna samaan aikaan ja riippumatta toisistaan ovat ilmestyneet, nimittäin Tartossa asuvan tohtori Fählmannin ja Kuusalan pastorin Ahrensin julkaisemat jotenkin tyydyttävää käytännöllisessä suhteessa, mutta kielen sisäisten lakien esittämisessä ne ovat puutteelliset. Tätä esitystä onkin melkoisesti vaikeuttanut se seikka, että Virossa ei ainoastaan puhuta, vaan myös kirjoitetaan ja painetaan kahta murretta, nimittäin Tallinnan viroa ja Tarton viroa, jotka huomattavasti eroavat toisistaan sekä aineksen puolesta, kuten laita on enimmästi Suomen murteiden, että myöskin muodollisesti. Nämä murteet ovat muinaisina aikoina pitkällisten sotien kestäessä, myöhemmin pappien ja muuttojen vaikutuksesta sekoittuneet, niin että tätä nykyä usein tapaa toisen muotoja toisessa. Jos niiden eroavaisuudet olisivat olleet suuremmat, niin sellaista sekoitusta ei niin helposti olisi voinut syntyä, mutta kun niiden välinen erotus ei ole suurempi kuin esim. ruotsin ja tanskan välinen, ei se ole voinut estää toista murretta puhuvia lukemasta ja ymmärtämästä toisella murteella painettuja kirjoja. Kun Tallinnan-kielinen kirjallisuus on verrattomasti rikkaampi kuin Taiton viron, niin etenkin Tarton-puolinen virolainen kernaasti käyttää hyväkseen sitä, mitä huomaa Tallinnan virolaisella. Päinvastoin käy harvemmin, osaksi sen tähden että Tarton virolla on vähempi tarjottavaa, osaksi myös siitä syystä, että Tallinnan virolainen katselee toista murretta yhtä halveksien kuin rikkaampi tavallisesti katselee köyhempää naapuriaan. Tallinnan viroa puhuukin seitsemää vertaa suurempi määrä kuin Tarton viroa, sillä kaikkiaan 622,000:sta virolaisesta, johon lukuun koko kansan joku vuosi sitten laskettiin nousevan, puhuu jälkimäistä tuskin satatuhatta henkeä.
Mitä tulee virolaiseen kirjallisuuteen, niin sitä on filologisia ja historiallisia, poikkeuksetta saksaksi kirjoitettuja tutkimuksia ja virolaisia kansankirjoja. Jos kohta viimemainitut, kuten meidänkin kansankirjat, enimmäkseen ovat sisällykseltään hartauskirjallisuutta, niin niissä tapaa muitakin, jopa sellaisia, joita suomalainen rahvas vahingokseen on vailla. Olen poikkeuksetta ostanut itselleni kaikki tapaamani virolaiset kirjat, ja minulla lienee niitä nyt noin 60 eri kappaletta. Aikaa saaden kaiketi olen koettava muodostella niitä suomalaista rahvasta varten. Etevin virolainen kansankirjojen tekijä oli rovasti Masing vainaja, joka asui lähellä Tarttoa. Mutta sen vuoksi, ettei hän joka rivillä maininnut raamatunlauseita eikä muuten ulkokullaillut, ja sen vuoksi, että hän koetti kirjoittaa kieltä niin kuin sitä puhutaan eikä vanhaan hartauskirjain kuluneeseen tapaan, häntä kohtasi herrnhutilaisten (= heränneiden) opettajien ja näiden kuulijain puolelta suuri vastustus koko hänen elinaikansa. Näitä hänen kirjojaan alussa jotenkin vähän kysyttiin, mutta sittenkuin rahvas huolimatta mainittujen opettajien ponnistuksista oli ehtinyt saada sen vakaumuksen, että Masingin kirjoitukset olivat oivalliset lajiaan, ruvettiin niitä niin halukkaasti hankkimaan, ettei niitä enään moneen vuoteen ole voitu löytää ainoatakaan kappaletta kirjakaupasta. Muutamia olen kuitenkin saanut toisilta henkilöiltä, ja tohtori Fählmann, yllämainittu, joka samalla on Tarton Oppineiden Seuran esimies, on luvannut hankkia minulle vielä muutamia lisää. Mainittu mies, joka paitsi esimiehentointansa, hoitaa sairaita enimmin kaikista täkäläisistä lääkäreistä (60-70 potilasta päivässä, paitsi useita muita, jotka käyvät kotona hänen luonansa), on samalla vironkielen lehtori yliopistossa ja hoitaa dietetiikan ja farmakologian professorin-virkaa, tämän paikan ollessa avoinna. On siis helppoa arvata, kuinka paljon aikaa hän voi käyttää ylimääräisiin toimiin, mutta siitä huolimatta hän melkein joka päivä on antanut minulle vironkielen opetusta. Tällainen käy päinsä ainoastaan täkäläistä elintapaa noudattaen, kun ei pidetä iltaa päivään kuulumattomana aikana, jota ei voi parempaan käyttää kuin korttipeliin ja todin juontiin. Kaikki, jotka meillä valittavat riittämättömiä tulojaan ja liikaa työtään, voisivat täällä oppia paljon uutta, nimittäin esim. ettei ole mitään riittämättömiä tuloja, vaan että se, mitä niiksi sanotaan, ei ole muuta kuin turhien menojen eufemistinen nimi. Samanlainen teennäisnimi on myös "liiallinen työ" eikä se yleensä merkitse muuta kuin mitä tavallisesti sanotaan tyhjäntoimittamiseksi. Isäntäni, nimineuvos Hagen, elää vaimoineen ja 7-8 lapsineen sangen sievästi sillä vähäpätöisellä palkallaan, jota yliopiston piirustuksen opettajana nauttii, ja kuitenkin useimmat elintarpeet täällä ovat melkoista kalliimmat kuin meillä (sokuri esim. 1 rupl. 20 kop., kahvi 1 rupl. 50 kop.) Mutta kukapa meillä suostuisi täkäläiseen päiväjärjestykseen: aamulla kuppi kahvia (vahvasti sikurinsekaista) ja sen kanssa pari korppua; kaksi ruokalajia päivälliseksi, joka syödään kello puoli 1, siihen kuuluva lasi olutta: illallista ei ollenkaan, vaan sen sijaan 3-4 kuppia teetä ynnä pari pientä voileipää? Yksi ainoa kerta monen viikon kuluessa ollaan juotu iltapäiväkahvia, ja tämä tapahtui erinomaisesta aiheesta, nimittäin sen johdosta, että lapset palasivat maalta, missä sukulaisten luona olivat viettäneet kesänsä. Totia tai muita väkeviä ei ollenkaan käytetä. Vieraissa käydään aniharvoin eikä sitä varten koskaan tehdä sitä suurempia valmistuksia kuin talossa muuten on tapana; tarjotaan vaan 3-4 kuppia teetä ynnä voileipiä. Siellä, minne minua on kaupungilla kutsuttu, on menetelty samoin tai on korkeintain juotu lasi viiniä sen lisäksi; ainoastaan illallispöydässä muutamissa paikoin juodaan useampi lasi. Minulle on kuitenkin muutamissa paikoin tarjottu ruokaryyppykin. Totia en moneen aikaan edes ole nähnyt, lukuunottamatta muuatta iltaa, jolloin join sitä lasin erään ruotsalaisen merikapteenin luona, joka tätä nykyä on sen höyrylaivan kapteenina, joka kulkee Tarton, Pihkovan ja Narvan väliä.
Täältä olen nyt aikonut matkustaa lättiläiselle rajalle tutkimaan tarttolais-viroa. Sieltä palaan tänne ja alan vähitellen matkustaa takaisin kotimaahan Pernon kautta Tallinnaan ja Helsinkiin j.n.e. Suuresti kyllä kaipaan kotia, mutta vielä enemmän sitä, että saisin viron-kurssini niin suoritetuksi, ettei minun uudestaan tarvitse matkustaa tänne, kuten kaiketi vielä kerta täytyy käydä lappalaisten ja vepsäläisten luona, saadakseni aikaan suomen, viron, vepsän ja lapin vertailevan kieliopin. Kun minulla ei ole mitään erityistä kerrottavaa toisille sikäläisille tovereille, en nyt kirjoita heille, vaan olkoon tämä kirje "commune bonum" [= yhteistä omaisuutta]. Kernaasti olisin kirjoittanut laajemman kirjeen, mutta viro ei tahdo antaa minulle aikaa kirjeiden kirjoittamiseen. Tämä on nyt kolmas kirje, jonka Virosta lähetän.
Viikko sitten kirjoitin Aspille Ouluun ja pyysin häntä lähettämään Sinulle 70 ruplaa neljännesvuotis-palkastani, joka on nostettavissa syyskuun ensi päivinä. Jos Frans nyt voi päästä kouluun, pyydän Sinua etukäteen suorittamaan sisäänkirjoitusmaksun. Lokakuussa kaiketi olen luonanne ja olen silloin korvaava sen. Tervehdi myöskin rouva Vikmania ja ilmoita hänelle tätä samaa.
Ystäväsi ja veljesi
Elias Lönnrot.
3.
Tohtori Rabbelle.
Tartto, 16 p:nä elokuuta 1844.
[Merkitty saapuneeksi perille 24 p:nä elok.]