[Alkusananen]
Nämä suomalaiset kansanlaulut, jotka Elias Lönnrot on valinnut ja julkaissut "Mehiläisessään" vv. 1839-1840, ovat allekirjoittaneen mielestä niin tärkeä ja viehättävä täydennys Kalevalalle ja Kantelettarelle, että on suorastaan kansallinen laiminlyönti, jollei niitä toimiteta yleisön käsiin, mihin ne luonnollisesti eivät voi "Mehiläisestä" tulla. Erittäin juuri nykyään, jolloin Suomal. Kirjallisuuden Seura parhaallaan julkaisee tieteellistä kokoelmaa kansanlaulujemme sävelmistä, ja jolloin taiderunouttammekin on nuorempi polvi ryhtynyt runomitan rakenteeseen nähden perustamaan uudemman kansanlaulun pohjalle, on aika antaa uudemman kansanlaulumme sanoillekin sen verran arvoa, että edes tämä unohtunut kansanlauluvalikoima saatetaan jälleen julkisuuteen. Valmistakoon se alaa täydellisemmälle kokoelmalle, jota Suomal. Kirjallisuuden Seura ei kauankaan voine olla julkaisematta.
Kansanrunoutemme suuren vaalijan muistoa kunnioittaen on tämä hänen valikoimansa julkaistu ilman lisäyksiä ja vähennyksiä. N:ot 51 ja 52 eivät kuitenkaan ole otetut "Mehiläisen", vaan Kantelettaren alkulauseen mukaan, koska ne viimeksi mainitussa ovat täydellisemmät. Oikeinkirjoitustakin on vain eksyttävissä tapauksissa muutettu nykyaikaisemmaksi, muuten on säilytetty Lönnrotin kirjoitustapa. Se muutos on kuitenkin tehty, että kun Lönnrot antaa kehruutalkoissa eri tyttöjen ja poikien laulaa itsestänsä ja sentähden merkitsee kunkin laulun eri tyttöjen ja poikien nimillä, on nämä nimet jätetty pois ja lauluille pantu uudet otsakirjoitukset.
J.A.
[Lönnrotin alkulause.]
Laulu on ihmisellä ikäskun toinen kieli, jolla alkaa sydämensä liikutuksia ilmotella, kun tavallinen kieli ei löydä sanoja tarpeeksensa. Semmoisia sydämen liikutuksia ovat erittäinkin
ilo
ja
huoli