Tuota aina ajattelen, kukahan mun korjaa.
Niinkun vene vähäinen sen kovan virran käessä,
Niin on piika pienoinen vierahassa väessä.
Voi et oonki syntynyt ja voi et olen luotu,
Äidin maidolla ravittuja maailmahan suotu.
Päiv' on pitkä, ikävä ja iloton on ilta,
Ouoilt' ei ole apua, ei turvaa tuttavilta.
Ei oo yhtään ystävätä, kaikk' on vihamiehii,
Miero paljo pauhoaa ja kuluttavi kielii.
Kaikki minua vihaavat ja vihaavat kuin käärme,