132. Erotus jauhinkivillä.
Annettihin aikoinani Juoa juossehen hevosen, Appoa ajetun ruunan, Syöä neien jauhanehen. Jauhoin mie ison kiveä, Kun lehtiä lennätellen; Väännän vierasta kiveä, Kun on vuorta vieretellen.
Mitäpä kilkkaset kivonen, Mitä vuori voivottelet, Alla ainoan käteni, Alla pienen peukaloni— Jalompaako jauhajata, Killimpätä kiskojata?
Et sä kilkkase kivonen, Etkä vuori voivottele, Kun tämä kana katovi, Pieni lintu liikahtavi— Kun ma kuolen kuulu piika, Riutunen tytär ritunen.
133. Kivi on suuri, orja pieni.
Mitä sie kivi kitajat, Mitä vuori väikerrehät, Minun huonon horjuttaissa, Vienon vieritellessäni?
"Sitäpä kivi kitajan, Sitä vuori väikerrehän: Kivi on suuri, orja pieni, Jauhaja vähäväkinen."
Elä sie kivi kitaja, Elä vuori väikerrehä. Minun vienon vierittäissä, Huonon horjutellessani; Kuitenki kivi sinulle Vara uusi vahvenevi. Kohta kuolen kurja lapsi, Katoan tytär katala, Saat sa jauhajan jalomman, Verevämmän vierettäjän.
134. Ellös vuori voivotelko.
Jauhaos sinä kivonen, Hyvä paasi pauhaellos, Somerinen souatellos. Minun jauhinvuorollani, Ilman sormen soutamatta, Käen puuta kääntämättä, Käsivarren vääntämättä, Peukalon pitelemättä!