Pah' oli olla orjuuessa, Ei parempi emantuuessa: Unta täynnä uunin korvat, Paljo pankolla makuuta, Ei emännän vuotehella, Talon vanhimman varalla.
231. Olut vieri kun vetehen.
Olinpa minäi ennen Kirkon kippa, linnan lippa, Sulhasten syämen syttö, Nuorten miesten mielitietty; Moni katsoi muotoani, Vartaloa valvatteli. Kesät kengässä kepasin, Talvet saksan talluksessa, Turun uuessa tuvassa, Kauppamiehen kartanossa. Join ma kahvia kahesti, Kolmasti koin oluet; Saksa kullaksi saneli, Kanaksensa kauppamiehet, Pienet herrat hertaksensa, Sorsaksensa suuret herrat.
Tulin vanhaksi varahin, Epatoksi ennen muita; Nurin katsoi nurkkaherrat, Väärin katsoi väärttimiehet, Katsoi kaltoin vierahatki, Ei oikein omat isännät.
Olut vieri, kun vetehen, Kaatui kahvet, kun jokehen; Jo olen hyljätty hyvänen, Olen heikko heitettynä, Omin sormin soutamahan, Omin väin vetelemähän, Omin kengin kenkimähän, Syömähän omin lusikoin.
232. Ei nyt paista palmikkoni.
Kun olin ennen nuorra neinnä, Nuorra neinnä kasvavana, Niin mun keikkui keträpuuni, Kun veikon venehen kokka; Niin mun verkani vihotti, Kun isoni nurminiittu; Niin mun paisti palmikkoni, Kun kaunis kasarivaski; Niin mun huohti kaulahuivit, Kun on kullattu hopia, Tahi kukat kultalatvat, Keskellä kesäsyäntä; Helmukseni hempiämmät, Kaunihimmat karvaltansa, Kun on armas aamurusko, Kaunihimmat taivon kaarta, Sa'an karvan kantavata. Kenkäni käkenä kukkui, Kesälintuna lipasi, Käyessäni kirkkotietä, Toisten tyttöjen keralla.
Nyt on tullut aika toinen, Elo entinen kaonnut; Ei nyt keiku keträpuuni, Eikä verkani vihota, Paista ei palmikot isosti, Eikä huoha kaulahuivit, Helmukseni ei helota, Eikä kengät kukkuele.
233. Nyt on tullut turmiolle.
Olin armas aikoinani, Kaunis kasvinpäivinäni, Lakla emoni lattioilla, Tavi taattoni pihoilla, Vesilintu veikon luona, Sirkkunen sisaren luona.