Päätyi neiti leipomassa, Tyttönen taputtamassa; Sanan virkkoi, noin nimesi: "Mikä lietki miehiäsi, Ku kylän kävijöitäsi, Tavatta tupahan tullut, Neion etsohon nenättä; Ellös konsana Jumala Luo kotia koiratonta, Kasitonta karsinoa, Pihoa harakatonta, Lapsitonta ikkunoa!"
Niin poika sanoiksi virkki: "Miss' on taattosi sinulta, Minne mennyt maammosesi, Kanssa kaikki muut imeiset?"
Tyttö saattavi sanoa, Neiti varsin vastaella: "Taattoni talon pihalla Eestakaisin astelevi; Maammo parka paimentavi Mennehen kesän kisoja; Veikkoni ve'en varassa Vähäll' äiän ottelevi."
Läksi poikanen kotihin. "Jo mie kävin, taattoseni, Kävelin kyliä myöten, Katselin talo talolta, Varahaisinta savua: Näin mä saarella savusen, Tulen niemen tutkamessa, Menin mie sihen talohon, Eikä mua koirat kuultu, Eikä haukkujat havattu: Kysyin tyttöä talosta."
"Oli tyttö leipomassa Noin se varsin vastaeli: Ellös konsana Jumala, Luo kotia koiratonta, Pihoa harakatonta, Lapsitonta ikkunoa; Mikä lietki miehiäsi, Ku kylän kävijöitäsi, Tavatta tupahan tullut, Neien etsohon nenättä!"
"Kun sitte kysyin tytöltä Missä taatto, missä maammo, Missä kaikki muut talosta? Noin se saatteli sanoa, Noin varsin vastaella:" "Taattoni talon pihalla Eestakaisin astumassa, Maammo parka paimenessa Kesän mennehen kisoja, Veikkoni ve'en varassa Vähäll' äiän ottamassa." "Niinp' on niin sanoi mokomin, Niinpä mieletön pakisi."
Tuon iso sanoiksi virkki: "Itse siulla poikaseni Ei ollut älyä äiä, Eikä paljo mieltä päässä, Sentähen sanoi sinua Tullehen tavattomasti, Kun ei koira kaukkununna, Harakka hatsahtanunna, Lapsi eellä ilmottanna, Kasi pyyhkint kasvojansa; Tahi kun oisit sintsissäki Eellä niistänyt nenäsi, Siit' oisi tyttö ennättänyt Panna päällensä jotai, Ei oisi nähty leipomassa Paljahalla paiallahan. Kun sitte sanoi olevan Taattonsa talon pihalla Eestakaisin astumassa: Taatto pellon kynnännässä; Maammosensa paimenessa Kesän mennehen kisoissa, Silloin maammonsa makasi Lapsisaunassa samassa; Veljensä ve'en varassa Vähäll' äiän ottamassa: Veli veellä onkimassa. Jo tuon näen kyselemättäi, Arvelen anelematta, Saat siitä valitun vaimon, Sekä mielevän miniän; Mene sie sihen talohon, Tuo minulle minnä siitä!"
Meni toiste, toi miniän, Sai tarkan talosen vaimon. Sitte ensi-iltasella Virkkoi nainut naisellehen, Kuiskutteli kullallehen: "Mi lie tullut taatolleni, Kuka kummanen isolle? Kahen tietä käyessämme, Palatessamme palolta, Oli kun mennyt mieleltänsä, Äsken puuttunut älyltä. Noin sanoi iso minulle, Noinpa lausui laittomia: Jo oisit jaloki poika, Kun mulle jalan hakisit; Jo oisit jaloki poika, Kun tekisit tien lyhemmän; Jo oisit jaloki poika, Kun käteni katkoaisit; Jo oisit jaloki poika, Kun panisit pääni poikki."
Nainen arvasi asian, Kysyi kohta mieheltänsä: "Tokko teit mitä aneli, Mitä käski ja kehotti?"
"Kuin nyt kummia kyselet, Kuinka taisin kumminkana Saaha jalkoa isolle, Tehä tietä lyhemmäksi, Taisinko katkasta kätensä, Eli panna päänsä poikki."