Ei niin mäntyä mäellä, Eikä kuusta kukkulalla, Jonk' en latvahan kapuisi, Kun vaan kultani näkisin.
Oksat poies otteleisin, Joka lehvän leikkoaisin— Oksat kaikki kaunihitki, Kaikki lehvänsä leviät.
Oisko linnun lentoneuot, Kohottimet kotkalinnun, Lenteleisin, liiteleisin Orra lammin laitehelle.
Vaan mitä miehellä minulla, Kuta kurjanpäiväisellä! Ei ole siipeä variksen, Jolla luoksesi tulisin.
Jo olet viikon vuottanunna, Kaiken kaunoisen ikäsi, Sinisillä silmilläsi, Metisellä mielelläsi.
Vaan vielä sinun tapoan, Vielä istun vieressäsi, Vaikka minneki menisit, Kunneki kulekseleisit.
Kova on kahle, rautakahle, Luja köysi, liinaköysi, Rakkaus sitäi kovempi, Lujempi siet syänten.
Eskimaalainen (Amerikan kylmässä, pohjaisessa maanääressä) ilmottaa surunsa ystävänsä kuolemasta tähän laatuun.
Voi minua mies poloista, Kun nyt näen istumesi Tyhjänä tuvassa tässä, Asuntosi autiana.
Pois on mennyt ystäväni Pimiähän maanpovehen, Muuttanut Manalan maille, Käynyt Kalman kartanohon.