Mintähen olenki kaita— Oonko kaita luonnon kaita Vai kaita emon tekemä?— En oo kaita luonnon kaita, En kaita emon tekemä; Mie oon kaita kaihojani, Kaita kaihoja kovia.
Mintähen olenki musta— Oonko musta luonnon musta, Vai musta emon tekemä?— En oo musta luonnon musta, En musta emon tekemä; Mie oon musta mureitani, Musta suuria mureita.
Huoli hoikaksi vetävi, Kaiho muita kaiemmaksi; Mure muita mustemmaksi.
57. Sortunut ääni.
Mikä sorti äänen suuren, Äänen suuren ja sorian, Äänen kaunihin kaotti; Jok' ennen jokena juoksi, Vesivirtana vilasi, Lammikkona lailatteli?— Suru sorti äänen suuren, Äänen suuren ja sorian, Äänen armahan alenti; Jott' ei nyt jokena juokse, Vesivirtana vilaja, Lammikkona lailattele.
58. Ikuinen suru.
Käki kukkua käkesi Maalle tälle tultuansa, Lintu lauloa lupasi Lennettyänsä leholle. Kuku, kuku kultalintu, Laulele hopialintu, Jott' on aikani kuluisi, Sekä viikko vierähtäisi; Sulaisi syän suruinen, Hautuisi haluinen rinta. Ei multa sinä ikänä, Poloiselt' ei polvenani, Suru syömestä katoa, Mure mielipuolestani. En minä sinä ikänä, En poloinen polvenani, Surutont' en suuta syötä, Varutonta vartta suori, Kanna päätä kaihotonta, Ikävätöntä elätä.
59. Huoliansa haasteleva.
Käyn mä kymmenen kyleä, Samoan saan taloa, En löyä sitä sisarta, En sitä emosen lasta, Jolle ma sanon sanani, Haastan mielihauteheni. Jos ma siskolle sanoisin, Niin sanois sisar savulle, Savu sen saisi patsahalle, Patsas pihtipuoliselle, Pihtipuolinen pihalle, Piha pellonkyntäjälle, Kyntäjä koko kylälle.
Virkkaisinko veikolleni, Veikko kohta naisellensa, Veikon nainen naapurihin, Naapuri koko kylälle.