Vielä kielti Wäinämöinen, Epäsi suvannon sulho, Kullalle kumartamasta, Hopialle horjumasta, Vanhan nuorta tahtomasta, Kaunista käkeämästä.
Sanoi vanha Wainamöinen, Nuoremmalle veiollensa: Kaunis on kattila tulella, Vaikka vettä kiehukohon; Hyvä mieli miehen päässä, Vaikka ilman istukohon— Väki ei väännä hartioita, Säre ei mieli miehen päätä.
Sanoi vanha Wäinämöinen, Nuoremmalle veiollensa: Hoia hongaista venettä, Hoia hongan vestäjätä; Pah' on orja palkatonna, Paha paljon palkan kanssa— Osallahan mies elävi, Koira toisen kohtalolla.
Sanoi vanha Wäinämöinen, Nuoremmalle veiollensa: Suo vilja vihattavalle, Rahat raukoteltavalle!— Hullu saapoa vihaavi, Siitä saapi saamatonki, Viha viepi viljan maasta, Kateus kalan veestä.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Aina auttavi Jumala, Ajan kunki katkasevi; Viipyen erät paremmat, Kauan ollen kaunihimmat— Harvoin syötti harva verkko, Silloin suurilla kaloilla.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Jumalass' on juoksun määrä, Ei miehen ripeyessä; Juokseva johonki saapi, Käypä kauas kerkiävi— Usein käypi käypä härkä, Kun jo hengästyi hevonen.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Sitä kuusta kuuleminen, Jonka juuressa asunto; Kiitä muille muita maita, Itselle omia maita— Omat maat makuisimmat, Omat metsät mieluisimmat.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Väli on väätyllä vitsalla, Väli vääntämättömällä; Mies tulevi neuotusta, Koira neuomattomasta— Tieto ei miestä tieltä työnnä, Neuo syrjähän syseä.
Sanoi vanha Wäinämöinen Nuoremmalle veiollensa: Soisin Suomeni hyväksi, Karjalan kaunihiksi; Hyvin aina elettäväksi, Kunnialla kuoltavaksi— Laiskat Lappihin menevän, Muut veltot Wiron vesille.
91. Lintuin keräjät.