Elköön sinun joukossas löytykö yhtäkään ennustajaa, päivän valitsijaa tahi tietäjää tahi velhoa tahi lumojaa tahi noitaa tahi merkkein tulkitsijaa tahi joka jotaki kuolleilta kysyy, sillä jokainen, joka senkaltaisia tekee, on Herralle kauhistus.
5 Moseksen kirjan 18: 10-12.
Jos esi-isillämme alkuansa lienee ollutki parempi tieto Jumalasta ja hänen vaikutuksestansa maailman hallinnossa, niin se tieto vähitellen hämmentyi tarusekaiseksi taika-uskoksi, joka esivanhemmillamme pakanuuden aikana oli vallallansa. Jumalan nimen tosin silloinki tunsivat, mutta sillä nimellä kunnioittivat monenlaisia henki-olentoja, joilta toivoivat jotain apua tahi pelkäsivät jotain pahaa itsellensä. Voimallisinta niistä kutsuivat ylijumalaksi eli erityisnimellä Ukoksi, ja hänen valtansa alaisia tavallisimmasta haltioiksi, välistä myös jumaliksi.
Näitä haltioita, mitkä hyviä, mitkä pahoja, luultiin koko luonto täynnänsä olevan, ilmassa, maassa ja maan allaki. Ei ollut järveä, saarta, nientä ja lahtea, ei metsää, korpea, suota, kangasta, ahoa ja laaksoa, ei mäkeä, vuorta ja kukkulaa, ei lähdettä, puroa, jokea ja koskea, ei puuta, ruohoa ja kukkasta, ei ihmistä eikä muuta elävää, jolla ei olisi ollut erityinen oma haltiansa. Vedellä ja raudalla, tulella, tuulella ja pakkasella, vieläpä semmoisillaki olennoilla, kuin uni ja kuolema, oli oma lähimmäinen haltiansa. Näiden haltiain luultiin itsekunki voivan vaikuttaa hyvää tahi pahaa niin omalla alallansa kuin syrjäisillenki, johon niitä tarpeen mukaan hyvityssanoilla, rukouksilla ja uhreillaki kehotettiin, välistä myös nuhde- ja uhkaussanoilla taivutettiin. Muutamilla haltioilla oli suurempi piiri kuin toisilla, niin esimerkiksi Tapiolla suurempi kuin Hongattarella, Pihlajattarella ja muilla eri puiden haltioilla, mutta kaikki olivat he ylijumalan Ukon vallan alaisina, jonka puoleen siis rukouksissa käännyttiin, kun muusta ei tullut toivottua apua.
Tämmöinen ylimmiten oli esivanhempaimme taika-uskonto, joka oli heidän mieleensä niin syvälle juurtunut, että jälkiä siitä vieläki tavataan, vaikka kristinoppia jo niin monta vuosisataa on Suomenkansalle saarnattu. Näistä jälkijäännöksistä on tämä taikarunosto syntynyt, joka siinäki tarkotuksessa on koottu ja nyt ilmaantuu, että neki, jos niitä vielä maassa löytyy, jotka muistamatta, mitä Moseksen 5 kirjan 18 luvussa, vv. 10-12 sanotaan, taikauskolle jotain arvoa antavat, tulisivat tuntemaan, mihin hairauksiin ihminen joutuu, kun sillä ei ole Jumalan sanaa johtajana, ja sentähden vanhain taikausten turhuuksista luopuneina vakautumaan Jumalan meille ilmottamassa ainoassa oikeassa uskossa. Toivottavaa vaan olisi, että yhtä hartaasti ja uskollisesti, kuin esivanhempamme tietämättömyydessänsä rukoilivat ja palvelivat luultuja epäjumaliansa ja haltioitansa, heidän jälkeisensä muistaisivat rukoilla ja palvella yhtä ainoata oikeata Jumalaa, ja sen sijasta, kuin esivanhempamme kääntyivät luulojumalainsa ja haltiainsa puoleen, turvautuisivat yhteen ainoaan totiseen Jumalaan.
On vielä toinenki syy näiden taikarunojen kokoamiseen ja ilmiantamiseen vaikuttanut. Samoin kuin ikäihmisen mieli toisinaan peräytyy lapsuutensa aikoja muistelemaan, kansatki haluisesti tahtoisivat tietoja muinais-ajoistansa. Historiallisten asiatietoin ohessa keräävät kaikenlaisia aineellisia muinoksia, usein syvästäki maan sisästä, jotka antaisivat jotaki johtoa tutkinnoillensa. Niitä on Suomenki kansalla, mutta verrattomasti rikkaampi on se hengellisistä mainoksista, jotka ilmaantuvat sen vanhoissa runoissa, sananlaskuissa, tarinoissa ja itsessä kielessäki.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on muiden isänmaan entisiä ja nykyisiä oloja valaisevain tointensa ohessa jo monena vuosikymmenenä kokoillut, mitä tietoja nykyisinä aikoina kansan keskellä vielä säilyisi esivanhempaimme muinais-uskostaki niin Suomessa kuin myöski Inkerinmaalla ja Venäjänpuolisessa Karjalassa, joissa Suomenkansaa elää. Kokoelmainsa seassa on myös paljon taikarunoja, jotka nyt tässä ilmaantuvat ynnä niiden kanssa, joita ennestään löytyi painettuina Porthanin, Lencquistin, Gananderin, von Schröterin ja Topeliusen, kuin myöski Kantele ja Kalevala nimisissä kirjoissa, ja Arwidssonin, von Beckerin ja Fettmannin käsikirjotuksissa. Ne jotka myöhempinä aikoina Kirjallisuuden Seuran puolesta ovat runoja keräilleet, taikka jotka ilman ovat niitä Seuralle lähettäneet, ovat A.F. Ahlman, A.E. Ahlqvist, O. Berg, A. Berner, A.A. Borenius, J.Fr. Cajan, M.A. Castrén, K.R. Ehrström, D.E.D. Europaeus, neiti Charlotta Europaeus, A.W. Floman, A. Genetz, J.K. Heinonen, A. Härkönen, H. Laitinen, W. Lavonius, J. Länkelä, A. Meron, J.W. Murman, B.A. Paldani, O. Petterson, Fr. Polén, A. Puhakka, K.W. Regnell, H.A. Reinholm, J.W. Roschier, A. Rothman, E. Rudbäck, J. Saksa, F. Saukko, F.A. Saxbäck, Z. Sirelius, K. Slöör, O. Streng, K. Stråhlman, Th. Tallqvist, A. Törneroos, O. H. Wares.
Nämät näin useammalta haaralta kootut runo-aineet ovat tähän taikarunostoon käytetyt sillä tavoin, että useampia, välistä parikymmentäki sama-aineista runoa on yhteen sovitettu täyttämään toinen toisensa vaillinaisuuksia, sillä yhdeltä kertojalta ei runoa koskaan saa niin täydellisenä, ett'ei siihen jäisi lomapaikkoja, useinki muistamattomuudesta, usein myös siitä syystä, että pelkää runon hänen omissa tarpeissansa voimattomaksi tulevan, jos sen kokonansa toiselle antaisi. Mutta jos se toinen ei ole häntä itseänsä vanhempi, ja vaan kolmeki sanaa jättää pois, niin se hänellä itsellänsä pysyy voimassansa ja toinen saa sen yhtä voimattomana, kuin Väinämöisen runo venettä tehdessä oli, joka "uupui kolmea sanoa". Ne sanat, jotka yhdeltä kertojalta jäävät pois, taidetaan kuitenkin saada joltakulta toiselta, joka pidättää toisia sanoja kertomatta, ja näin voipi runo, useampia sama-aineisia toisihinsa vertomalla, täydelliseksi tulla.
On vielä toinenki syy siihen, että taikarunot semmoisina, kuin ne yksityisiltä kertojilta saadaan, ovat vajanaisia. Ne useinki ovat niin toinen toisiinsa sotkeutuneet, että mitä yksi kertoo esimerk. riiden loitsussa, sen toinen lukee raanin, syyhelmän, maahisen tahi johonki muuhun loitsuun, ja yleensä on niissä paljon yhteisiä sanoja. On siis ollut täytyminen mahdollisuutta myöten erottaa paikkaansa, mihin mikin luonnollisesti kuuluu, joka erottaminen ei olekkaan mikään helppo tehtävä ollut, ja sentähden lienee kuta kuinki menestynyt.
Ne useimmille loitsuluvuille yhteiset sanat on myös pitänyt eriksensä ottaa, koska ilman kirjan koko niiden kautta olisi paljon laventunut. Semmoisia ovat ne kirjan alussa tavattavat 11 perustussanaa, joista loitsija työhön ruvetessansa, erittäinki sairaita parantaessa, luki yhden tahi useampia; 10 varomussanaa noitia, velhoja ja muita pahansuopia vastaan, ett'eivät voisi loukata, erittäinki matkoille lähtiessä tarpeelliset; 6 kateen sanaa moninaisissa yrityksissä kadehtijain pahoja silmäyksiä tahi muita juonia vastaan, ett'eivät pystyisi työtä turmelemaan; 3 kosto-sanaa peljätykseksi kaikenlaisille vastustajille; 6 alkuperäisyyden tiedustussanaa sairaita loitsiessa, kun taudin synty eli alku on epätietoisna; 3 työnsä korjaussanaa, kun loitsija loukkauksia, kipuja, tauteja, käärmeen puremia ja muita vikoja huusatessa, käskee sen, jolta ovat alkunsa saaneet, tulemaan itse niitä korjaamaanki; 5 vihotussanaa käärmeen puremissa ja muissa vihottavissa haavoissa ja loukkauksissa; 9 luovutus-sanaa moninaisissa kivuissa ja taudeissa, erittäinki panenta- eli nostanta-taudeissa, joita tavallisesti myös poikenluomiksi eli rikkeiksi sanotaan ja päätetään vihamiesten noitakeinoilla aikaansaamiksi; 5 kyydityssanaa luetaan luovutus- tahi manaussanain perästä samoissa tiloissa kuin neki; 7 kipusanaa tarpeelliset kipuja, särkyjä ja kolotuksia vaikistaissa; 1 nuhdesanoja käärmeen ja muiden eläväin puremissa, myös hammastaudissa ja moninaisissa kiven, raudan, tulen, pakkasen j.n.e. saattamissa vioissa ja loukkaamissa; 3 haltioihinsaatto- eli luonnonnostatus- (innostus-) sanaa luonnon karastamiseksi sairaita loitsiessa ja itsepintaisia vastuksia poistaessa; 1 hätäsanoja kovissa tuskissa ja taudin puuskahuksissa; 17 kerskaussanaa noitien, velhojen, kateiden ja muiden vastustajien peljätykseksi, oman voimansa julistamiseksi ja luontonsa karkaisemiseksi kuin myöski täydellistä luottamusta voittaaksensa; 2 asetussanaa kovain tuskain asettamiseksi taudeissa; 3 uhkasanaa luovutus-sanain perästä, kun niistä ei ollut toivottua apua; 48 manaussanaa kipujen, tuskien, kirojen, rikkeiden ja kaikkinaisten pahain panosten ja turmioiden muuanne saattamiseksi; 3 kiinnityssanaa, joilla pois manattu paha saadaan määrättyyn paikkaansa asettumaan ja siinä kunnekkaan liikahtamatta pysymään.