Mitä sanat "uudistus itse tehtaassa" merkitsevät, selviää erinäisistä Kihlmanin kirjeistä, joista päättäen pellavatehtaan tuotantoon ja paikalliseen johtoon nähden oli ilmennyt sangen ikäviä seikkoja. Sekä kehräämön että kutomon tuotteita vastaan oli tehty painavia muistutuksia: langat ja kankaat olivat laadultaan epätasaisia ja osaksi kovin heikkoja, joten ostajain luottamus tehtaaseen oli horjautettu. Syy tähän näyttää lähinnä olleen isännöitsijässä, Zuhrissa, jolla oli tapana Venäjältä ostaa huonoja pellavia. Kihlmanin tiedonantaja oli (ei omasta aloitteestaan, vaan pyynnöstä) konetehtaan johtaja, insinööri H. Kaufmann, jonka toimintaan Zuhr myöskin oli omavaltaisesti sekaantunut. Koska johtokunta muutenkin oli huomannut, että viimemainittu, — "jolla kenties oli monta hyvää puolta, mutta joka varmaan ei kyennyt hoitamaan niin suurta liikettä" — joko ei osannut taikka ei tahtonut valvoa yhtiön parasta, päätettiin hänet erottaa ja ottaa hänen sijalleen Porin tulitikkutehtaan isännöitsijä, Ruotsista kotoisin oleva kauppias F. E. Wahlgren. Asia ratkaistiin yhtiökokouksessa kesäkuulla, ja oli isännöitsijän vaihdos tapahtuva elokuun 1 p:nä. Tämän ohella oli Kihlman päättänyt käyttää kesälomansa tehtaan työjärjestyksen ja tuotevarastojen seikkaperäiseen tutkimiseen, koettaakseen, eikö mahdollista olisi poistaa aiheet muistutuksiin ja palauttaa yleisön luottamus tehtaaseen. Siinä tarkoituksessa muutti Kihlman kesäksi maalle lähelle Tampereen kaupunkia. "Asun nyt perheineni", hän kirjoittaa (V. Schaumanille 10/7 1869), "Anttilan rusthollissa lähellä Pirkkalan kirkkoa ja Nokian koskea. Talo on jotenkin ränstynyt ja kurja. Salin katto vuotaa neljästä kohden, kun sataa. Mutta jos ilma on kaunis, käy täällä eläminen. Lähin ympäristö on niinkuin tavallista hämäläisessä kylässä. Mutta jos kävelen 15-20 minuuttia, niin tapaan mitä kauneimpia näköaloja. Kalaa (kuhia) saa ostaa tarpeeksi, rapuja pyydämme itse. — — Joka viikko käyn kaupungissa hoitamassa kehräämön asioita. Täällä on Augiaan talli siivottavana. Miten isännän silmä onkaan kallis! Aikoja sitten olisi minun pitänyt olla täällä; mutta luulin, että läsnäoloni olisi hyödytön. Luulin niiden, jotka ovat antautuneet tälle työalalle, ymmärtävän kaiken paremmin kuin minä. Kokemus on kuitenkin johtanut minut siihen vakaumukseen, ettei saa pitää itseään liian halpana eikä liiaksi luottaa n.s. ammattimiehiin. — Olojen järjestäminen täällä näyttää tekevän minulle mahdottomaksi matkustaa Pohjanmaalle, mikä on minulle hyvin tuskallista." —
Eräänä epätoivon hetkenä (pyhäaamuna 18/7) Kihlman kirjoittaa Tampereelta vaimolleen: "Pelkään, etten enää kauan jaksa pysyä johtajatoimessani. Kaikki vaivani näyttävät turhilta. Miksi siis jatkaisin? Kokeakseniko enemmän tuskia? Mutta kun tuskat nousevat vissiin määrään, koituu siitä vahinkoa yhtiölle, terveydelleni, viralleni, perheelleni. Mutta toiselta puolen, miten tulemme toimeen, jos tulot yhdellä kertaa vähenevät niin suuresti. Niinkuin näet, olen kovin alakuloinen. Venäjän kurssi on taas alennut noin 3 penniä, ja huonoja tuotteita entisiltä ajoilta on tullut näkyviin. Tämä on niin masentanut mieltäni, etten eilen illalla tahtonut saada unta. Voi niitä ihmisiä! Miten tunnottomasti ja kevytmielisesti he käsittelevätkään toisten omaisuutta! Se on liian traurig (surullista)! — Minä ikävöin tänään kirkkoon, ottaakseni osaa julkiseen jumalanpalvelukseen." — Siihen vastasi rouva (19/7), että ikävintä olisi hänen (Kihlmanin) itsensä vuoksi, jos hänen uhrauksensa ja kärsimyksensä näyttäytyisivät turhiksi ja hänen tarkoituksensa parantaa yhtiön asioita jäisi saavuttamatta. "Jos Sinun täytyy luopua toivostasi, niin olen minäkin sitä mieltä, ettei Sinun pidä kauemmin pysyä paikallasi, ei millään ehdolla. Meidän täytyy järjestää elämämme, niin että sittenkin tulemme toimeen." —
Kun ajattelee Kihlmanin luonteenlaatua yleensä ja hänen harvinaista tunnollisuuttansa, ei ole ihmeteltävää, että hän alkoi syyttää itseäänkin siitä epäjärjestyksestä, jonka hän huomasi tehtaassa vallitsevan. Eikö häntä voitaisi, näyttää hän miettineen, oikeuden mukaisesti tehdä vastuunalaiseksi siitä, että hän nyt vasta oli perehtynyt asioihin? Että hän todella mietiskeli sellaista ja samassa entistä tuskallisemmin kärsi asemastaan, sen todistaa seuraava ote Essenin kirjoittamasta kirjeestä (Töölö 12/8 1869): "Rakas ystävä ja veli! Olen saanut pitkän surullisen kirjeesi, lukenut sen suurella osanotolla ja sitten heittänyt sen tuleen — varokeino, joka oli kylläkin raskas, mutta kenties välttämätön. Se antoi minun luoda katseen nykyiseen sisälliseen maailmaasi, katseen, joka — en tahdo salata sitä — oli kyynelien sumentama. Olen kyllä voinut kuvitella, että se toiminta, jolle viimeisinä vuosina olet ollut pakotettu uhraamaan enimmän osan ajastasi ja voimistasi, ei ole ollut joissakin määrin häiritsemättä sisällistä elämääsi, ja niin sentähden, että se on pitänyt Sinua alituisessa levottomuudessa, kuin myöskin sen vuoksi, että se on vetänyt Sinut pois korkeimmista harrastuksista, joista yksistään Sinä voit saada tyydytystä. Mutta Sinä olet kuitenkin tähän saakka, huolimatta kaikista murheista ja vaikeuksista, näennäisesti ollut hyvällä mielellä — ja minä olen todella ihmetellyt miehuuttasi ja voimaasi. Nyt sitä vastoin näyttää sielusi joutuneen syvään, kauheaan masennukseen. Sinä mietiskelet, mitä onnettomuuksia ehkä tulet vetämään omaistesi ylitse, ja kirouksia, joita odotat maan ja kansan puolelta. Toivon, että se oli tilapäinen ahdistus (anfäktning), jonka jo olet torjunut, ainakin siten, ettet ole antautunut sen valtaan." — Tämän jälkeen seuraa rohkaisevia ja lohduttavia sanoja. — "Kärsi, rakas Veli, mitä Sinun täytyy kärsiä; tee työtä ja puuhaa mitä jaksat: mutta kaiken aikaa heitä kaikki Herran huomaan, sillä hän huolehtii kuitenkin Sinusta." Tunnustaen että tämä kehoitus oikeastaan on ollut tarpeeton hänen puoleltaan, kirjoittaja päättää: "Koska kärsin kanssasi, täytyy Sinun myöskin jakaa lohdutus minun kanssani." — Raskas ja tuskallinen oli siis Kihlmanille 1869 v:n kesä, mutta hänen työnsä ei ollut turha. Että hän todella aikaansai uuden järjestyksen tehtaaseen, sen osoittivat ne kunniapalkinnot, jotka yhtiö jo seuraavana vuonna kahdessa eri näyttelyssä sai tuotteistaan. Pietarin teollisuusnäyttelyssä annettiin sille näet kultamitali ja Turussa arvolause: "erittäin kiitettäviä".
Sen jälkeen kuin Kihlman oli joutunut samalle paikkakunnalle kuin Essen ja Ingman, ei hän kenenkään ystävänsä kanssa ollut ahkerammassa kirjeenvaihdossa kuin V. Schaumanin. Aiheena siihen oli tietysti heidän yhteinen liikkeensä, mutta myöskin vanha ystävyys. Samoin kuin äidilleen Kihlman Schaumanillekin purkaa sydämensä, kun huolet häntä painavat, ja ystävän myötätuntoiset vastaukset keventävät hänen mieltään. Tämän todistaa moni lause. Kun esim. Kihlman (15/9 1869) oli kertonut Oulu-laivasta saaneensa lähetyksen viinirypäleitä, jotka Schauman oli "poiminut 64:nnen asteen kohdalla pohjoista leveyttä", hän lisää: "Riennän esittämään sydämelliset kiitokseni useissa suhteissa rakkaasta lahjasta. Voin vakuuttaa, että osaan antaa arvoa rypäleille, jotka olet kasvattanut Pohjanmaalla ja jotka olet lähettänyt minulle lahjaksi. Paljon katkeran ohella tarjoo elämä joskus suloistakin. Kiitos tästä suloisuudesta." Ja kirjeensä saman vuoden lähinnä viimeiseltä päivältä Kihlman päättää: "Jumala siunatkoon Sinua siitä, mitä olet minulle ollut tänä vuonna! Eläköön rauha ja onni kodissasi tulevana aikana. — Tosi ystäväsi." —
Näistä kirjeistä saamme tietää, että tämä syksy, mitä Kihlmanin liikemiestoimeen tulee, ei suinkaan ollut vähemmän tuskallinen kuin edellinen aika. Ensiksikin mainittakoon, että Gust. Wasastjernan kauan odotettu vararikko elokuulla tuli tosiasiaksi. Kihlmanille se tietenkään ei ollut mikään yllätys, sillä hän tiesi, miten asiat olivat, paremmin kuin kukaan muu, ja kirjoittaen äidilleen (19/9) hän arvosteli tapahtumaa sanoilla: "huono pää ja hyvä sydän ovat tehneet lopun hänen (Wasastjernan) suuresta omaisuudestaan." Mutta niinkuin tiedämme koski asia läheltä häntä itseäänkin. Tammikuulla hän oli kirjoittanut äidilleen puhuessaan yhtiön tuottamista huolistaan: "Onhan todella kummallista, että minä, joka koko elinaikani olen ollut riippumaton mies, nyt yhtäkkiä olen joutunut semmoiseen asemaan, että eteisen kellon soidessa säpsähdän pelosta, että tulija on joku kehräämön karhu." Lokakuulla perittiin häneltä itseltään Yhdyspankin puolesta 100,000 mk, josta hän Levónin ja (myöskin vararikontehneen) Gid. Wasastjernan kanssa oli takauksessa. Silloin hän jälleen kirjoitti äidilleen (13/10): "Minua ei ole vielä koskaan velottu oikeuden kautta. Sen vuoksi minä omituisin tuntein vastaanotin paperin, varsinkin kun niin suuri summa oli kyseessä." — Se häntä kumminkin rauhoitti, että panttina olevat yhtiön osakkeet olivat myytävät ja koko vararikko-juttu selvitettävänä, ennenkuin hänen maksunsa suuruus oli lopullisesti tiettävissä ja suoritus tapahtuva. Siitä huolimatta sattui eräs toinen seikka, joka todisti hänen luottonsa kärsineen siitä, että tiedettiin hänen olevan sekaantunut Wasastjernan asioihin. Kihlman oli näet Pietarsaaren kauppiaan Ph. U. Strengbergin kanssa takauksessa 16,000 mk:n suuruisesta lainasta, jonka V. Schauman vuosia sitten oli saanut yliopistolta. Syksyn kuluessa vaadittiin nyt, että Schauman joko hankkisi lisää vakuutta taikka suorittaisi velan, ja syynä oli se, että Kihlmanin vakavaraisuus oli joutunut epäilyksen alaiseksi. Kun kumminkin asianomaiset olivat saaneet tietää, että sekä lainanottaja että Strengberg kumpikin yksistään pystyivät vastaamaan velasta, peruutettiin vaatimus sillä ehdolla, että velka ensi vuotena lyhennettäisiin 25 %:lla. "(Ehdoton) peruutus", kirjoittaa Kihlman, "olisi tietänyt, että oltiin erehdytty, eivätkä sellaiset herrat (prof. Liljenstrand y.m.) mielellään myönnä erehtyneensä."
Miten ikävää tämä olikaan, oli kuitenkin Tampereen yhtiön asema nyt niinkuin ennenkin varsinainen huolien synnyttäjä. Asiat olivat näet kehittyneet sille kannalle, että ratkaistavana oli, eikö ollut oikeinta ja viisainta lopettaa liike s.o. tehdä vararikko? Ylimääräisessä kokouksessa 6 p:nä lokak. johtokunta ilmoitti, että tarvittiin pellavien ostoon 4 à 500,000 mk, osinkojen maksamiseen v:lta 1867 (kupongeista, jotka olivat joutuneet vieraisiin käsiin) 74,000 ja Suomen pankille eräästä Wasastjernan velasta, joka oli kiinnitetty yhtiön konetehtaaseen, 102,857:14, mutta kassassa oli vain 4,200! Kun lisäksi pankit olivat kieltäytyneet myöntämästä enempää luottoa, näytti tie auttamattomasti nousseen pystyyn.
Kokouksessa tehtiin useita ehdotuksia, joiden lähempi käsittely uskottiin johtokunnalle ja kahdelle varta vasten valitulle apumiehelle, mutta rahapula jäi vastaiseksi entiselleen. Ja nyt lienee tapahtunut se, minkä Kihlmanin omaiset hyvin muistavat, vaikkei asia lähteissämme ole mainittu. Johtokunta päätti näet eräänä iltana, että asianomainen konkurssi-ilmoitus oli tehtävä seuraavana päivänä! Kihlman ei saanut unta koko yönä, ja asiaa miettiessään hän alkoi epäillä, oliko vielä oikea hetki tullut, ja hän jätti päätöksen toimeenpanematta. Kaupungilla hän sitten kohtasi Calamniuksen, ja tämä kertoi ajatelleensa samaa. Yhdessä olivat he sitten menneet neuvottelemaan erään Yhdyspankin johtomiehen kanssa, ja kuuluu tämä omalla vastuullaan myöntäneen heille sen luoton, jota ilman ei päätös olisi ollut peruutettavissa. Näin päästiin uuteen ylimääräiseen yhtiökokoukseen 6 p:nä marrask. Silloin julkilausuttiin ajatus, että oli perustettava uusi "Pellavayhtiö", jonka tuli avustaa vanhempaa yhtiötä raaka-aineen hankinnassa. Tuuma toteutettiin, ja ensin 140,000, myöhemmin 255,000 mk:n pääomalla uusi yhtiö suorittikin tehtävänsä, samalla kuin neuvottelut pankkien kanssa veivät niin suotuisiin tuloksiin, että tulevaisuus vuoden vaihteessa tuntui valoisalta, jopa turvatulta. Sopimus pankkien kanssa — mikä pääasiassa sisälsi, että pankit suostuivat muuttamaan yhtiölle antamansa lainat kuoletuslainoiksi, joista kahden vuoden päästä suoritettaisiin 4 % korkoa ja 4 % kuoletusta — vaikutti näet itse asiassa, että yhtiö tästä lähtien alkoi hitaasti, mutta tasaisesti edistyä. Menestyksen todistuksena mainittakoon, että telakka v:lta 1869 tuotti puhdasta voittoa n. 10,000 mk (s.o. noin 5 %), että yhtiön nettotulo samalta v:lta nousi n. 107,600, v:lta 1870 n. 170,600 ja v:lta 1871 n. 436,000 mk:aan sekä että velkoja lyhennettiin vv. 1869-1871 jopa 646,000 mk:lla. — Kihlman sanoi jo 1869 v:n "rehellisesti tehdyn" tilinpäätöksen tulosta todella yllättäväksi (verkligen öfverraskande); se hänestä todisti mitä johtokunta aina oli uskonut, nimittäin että "liikkeessä oli paljon elinvoimaa" (laamanni J. Ekströmille Vaasassa 11/5 1870). —
Syventymättä yksityisseikkoihin otettakoon tähän vain pari kohtaa V. Schaumanille lähetetyistä kirjeistä, joissa kuvastuu Kihlmanin mielentila syksyllä ja vuodenlopulla 1869. Ennenkuin asiat olivat selvinneet, hän kirjoittaa (5/11): "En tahdo puhua siitä, mitä olen kokenut Helsingin-aikanani. Mutta minusta on kuin olisi minua koko ajan paahtimella paistettu, kuumuuden enentyessä kuukaudesta kuukauteen. Huippukohta on pian saavutettu. Minusta tuntuu nyt jo niin kuumalta, ettei luulisi voivan tulla paljon kuumemmaksi. — Kumminkin olen, Jumalan kiitos, vielä terve enkä mikään allapäin-kulkija (hufvudhängare)." — Kun hätä oli voitettu, Kihlman lausuu (30/12): "Oli kehottavaa kuulla, että Sinä minun ominaisuuksieni nojalla toivot minun onnistuvan läpäisemään vaikeudet." [Kihlman oli aina kiitollinen hänelle osoitetusta tunnustuksesta. Niin hän 24/9 1869 humoristisesti kirjoittaa J. Ekströmille Vaasassa: "Jokainen moraalinen tuki, joka minulle annetaan, vaikuttaa minuun niinkuin suuri venäläinen tratta Tampereelta(!)] Älköön toivosi joutuko häpeään! Ja nyt voin ilahduttaa Sinua sanomalla, että ainakin tätä nykyä asema jälleen on parempi. Tämä syksy on ollut kauhea. Ei rahoja eikä luottoa, vaan alituisia hedelmättömiä keskusteluja pankkien kanssa. Kyseessä on ollut pysyä säikähtymättä, vaikka toiset ovat olleet masennuksissaan, mutta toiselta puolen myöskin olla koettamatta hyödyttömästi väistyä välttämättömän edestä, sanalla sanoen: oikein arvostella asemaa ja toimia sen mukaan järkähtämättä ja antamatta vastoinkäymisten pelottaa taikka väsyttää. Se, joka hylkää itsensä, joutuu muittenkin hylkäämäksi. Ensimmäinen tulevaisuuden ehto on, että itse luottaa siihen. Olen uskaltanut luottaa pellavakehräämön ja tuon onnettoman telakan tulevaisuuteen, ja, Jumalan kiitos, uskoni on siirtänyt vuoria. Taistellen olemme pyrkineet eteenpäin tähän päivään saakka, olemme pakottamalla hankkineet itsellemme toisen etuuden toisen perästä, jopa luottoakin, ja minä olen voinut päättää vuoteni verraten tyynellä mielin. Huolissani on Sixtus Calamnius nyt niinkuin ennenkin ollut uskollinen ja lähin tukeni. Usealta muultakin olen saanut hyvää kehoitusta ja apua, esim. Esseniltä, Felix v. Willebrandilta, Magnus Gaddilta y.m. Emme saaneet rahoja pellavain ostoon; silloin perustimme pellavayhtiön entisen yhtiön rinnalle. Edellinen perustettiin siinä tarkoituksessa, että se ostaisi suomalaisia pellavia, myydäkseen samat pellavat Pellavakehräämölle. Tämä jälkimmäinen voi nyt viikko viikolta lunastaa pellavia pellavayhtiöltä ja tulee siten toimeen paljon vähemmällä liikepääomalla. Pellavat tulevat kyllä vähän kalliimmiksi kehräämölle, sillä pellavayhtiöllä täytyy tietysti olla jotakin hyötyä kaupasta; mutta se merkitsee vähemmän. Pääasia on, että kehräämö nyt voi jatkaa työtään ja toivoa. Muutamassa päivässä onnistui pellavayhtiön saada kokoon 200,000 mk. Siten, ystäväni, päätän vuoteni mitä kuumimpien taistelujen jälkeen rauhassa, ja olen täynnä kiitollisuutta menneen ajan myötä- ja vastoinkäymisten johdosta." —
Tähän lisättäköön vain: jos Kihlmanin taistelu, jonka edellisessä olemme ääripiirtein kuvanneet, olikin raskas, jopa monesti tuskallinen ja epätoivoinen, niin oli hänen voittonsakin suuriarvoinen. Maan suurimman liikeyrityksen pelastaminen häviöstä on näet pidettävä oikeana suurtekona varsinkin silloiseen taloudelliseen elämäämme nähden, sillä laajalle olisi tehtaiden vararikon tuhoisa vaikutus ulottunut. Jopa sanotaan Kihlmanin olleen sitä mieltä, että Tampereen yhtiön vararikko olisi voinut viedä Yhdyspankinkin, maan ainoan yksityispankin, turmioon. Aivan erinomaisessa määrässä oli tämä taistelu kysynyt Kihlmanin parhaimpia luonteenominaisuuksia: tahdon lujuutta, tarmoa ja sitkeää kestävyyttä toiselta puolen ja toiselta punnitsevaa älykkäisyyttä, tunnollisuutta ja alttiiksiantaumusta — entisestä hitaudesta ei näkynyt jälkeäkään!
Luonnollista on, ettei Kihlmanin liikemiestoimi rajoittunut Tampereen yhtiön hoitoon, vaan tuottivat hänen yksityisetkin asiansa hänelle melkoista puuhaa. Kerrotun rinnalla ei tällä kuitenkaan ole mainittavaa merkitystä. Sitä vastoin ansainnee tässä merkitä, että Kihlman, joka jo Vaasassa oli ottanut osaa Yhdyspankin sikäläisen haarakonttorin johtoon, Helsingissä tuli yhä enemmän perehtyneeksi saman pankin asioihin ja hoitoon. Yhtiökokouksessa 14 p:nä maalisk. 1867 hän näet valittiin pankkivaliokunnan (hallintoneuvoston) varajäseneksi, ja syksystä 1868 hän näyttää säännöllisesti olleen kokouksissa läsnä, kunnes hän 1872 valittiin vakinaiseksi jäseneksi, jommoisena pysyi v:een 1880. Onko hän tässä asemassa jotakin huomattavampaa vaikuttanut, ei ole tiedossa. V:lta 1869 mainittakoon sentään yksi seikka, joka ei liene ilman merkitystä hänen luonnekuvaansa nähden. Eräässä haarakonttorissa oli tullut ilmi melkoinen vajaus kassassa, ja muuan syyllisen sukulainen oli luvannut korvata sen sillä ehdolla, että asia pidettiin salassa. Kun pankkivaliokunnan oli päätettävä, oliko tarjous vastaanotettava vai asia vedettävä oikeuteen, lausui Kihlman ensimmäisenä, että pankin ja osakkaiden edun kannalta olisi parasta hyväksyä tarjous. Sillä, arveli hän, jos vedotaan oikeuteen, ei rangaistus tule olemaan asianmukainen (tillbörlig), eikä pankki saa korvausta. Kihlmanilta, joka yleensä kannatti periaatetta: Schädliche Wahrheit, ich liebe dich mehr als die nützliche Lüge (Vahingollinen totuus, sinua rakastan enemmän kuin hyödyllistä valhetta), olisi ehkä voinut odottaa toisenlaista lausuntoa; mutta arvattavasti vaikutti häneen toiselta puolen se, että hän valiokunnan jäsenenä oli velvollinen valvomaan pankin etua, toiselta se, että tuomioistuin ei hänestä ollut ehdottoman oikeuden julkilausuja. Muutoin valiokunta yksimielisesti kannatti hänen mielipidettään.