Alfred Kihlman: Elämän kuvaus. 2 (of 2)

by Eliel Aspelin-Haapkylä

Paitsi mainittua oli Kihlmanilla muitakin aiheita tyytyväisyyteen. Professorit O. Donner ja Jaakko Forsman, jotka suomenmielisten ehdokkaina yliopistossa olivat joutuneet alakynteen C. G. Estlanderin ja J. W. Runebergin rinnalla, olivat kuitenkin molemmat tulleet valituiksi: edellinen Turun hiippakunnan koulunopettajain, jälkimmäinen Kuopion hiippakunnan pappien edustajaksi. — Ennen mainittu johtomiesten vaihto Tampereen tehtaissa oli osoittautunut edulliseksi. Tuotanto oli kasvanut ja samoin myynti. Rahoja oli tullut yllin kyllin. Lorenzo, niinkuin edellisinä syksyinä ja taas myöhemminkin Oswald, oli menestyksellä avustanut pellavia ostettaessa (s.o. 1,200 mk:n palkkiosta toiminut kassöörinä ostomatkoilla, mikä oli vastuunalaista ja vaarallistakin syrjäisillä seuduilla). Kihlmanilla oli siten ollut rauhallinen syksy liikeasioihin nähden. — Tämän kaiken hän viimemainitussa kirjeessään kertoo Oswaldille. Erityisenä uutisena isä vihdoin kirjoittaa, että Helsingissä oli ukko (kauppaneuvos) H. Borgströmin aloitteesta perustettu puutarhayhdistys ja että hän oli ottanut yhden osakkeen yrityksestä joululahjaksi pojalleen. "Yhdistykseen kuuluu myöskin Mossberg (prof. S. O. Lindberg). À propos Mossberg: olet kai kuullut, että hän on tullut 'Jeesuksen Kristuksen ritarikunnan jäseneksi'. Mikä kohtalon leikki! Jeesuksen Kristuksen ritarimerkki, ja se ripustetaan Mossbergin rintaan!" [Kasvitieteen prof. S. O. Lindberg, syntyjään ruotsinmaalainen, oli kuuluisa sammalien tuntija, ja siitä johtui hänen liikanimensä Mossberg. Hän oli tunnettu mainiona n.s. Göteporin vitsien tekijänä ja kiroilijana. Tämä kai oli syynä siihen yllätykseen, jonka Kihlmanissa herätti tieto, että Portugalin hallitus oli antanut hänelle harvinaisen kunniamerkin tunnustukseksi L:n suorittamasta työstä sikäläisten sammalkokoelmien hyväksi.].

* * * * *

Tammik. 19 p:nä 1882 alkoivat valtiopäivät, joilla kielipuolueet jäykemmin kuin koskaan ennen olivat vastatusten. Kihlmanin kannan tunnemme ennestään, joten ei ole syytä oudoksua, että hän kertoo tammikuulla Koskisen, Reinin, Ignatiuksen, E. G. Palménin ja F. W. Hjeltin kanssa pitäneensä valmistavia neuvotteluja. Luultavaa on että näissä neuvotteluissa m.m. päätettiin, että tästä lähtien suomenkieltä oli mahdollisuuden mukaan käytettävä keskusteluissa. Ainakin mainitsee Kihlman, että pappissäädyssä muutos siihen suuntaan tapahtui. "Y(rjö) K(oskinen) puhuu aina suomea, mutta sitä paitsi moni muu, niinkuin Stenbäck, Rosengren, Grönberg, (J. A.) Lindelöf, Geitlin y.m. Kielikysymyksestä ei enää taistella: se on säädyssä ratkaistu." Ruotsinmielisiä siellä tuskin olikaan muita kuin Estlander, Runeberg ja rovasti O. M. Nordström. — Puhemiehenä oli Porvoon piispa, A. J. Hornborg, kun Bergenheim korkean ikänsä vuoksi oli kieltäytynyt. Avauspäivänä tekaistiin arvoitus: Nordström on säädyssä vanhin, Runeberg nuorin, Schroderus kaunein, kuka on järkevin?

Yhdessä J. G. Geitlinin kanssa esitti Kihlman anomusehdotuksen venäjänkielen opetuksen lykkäämisestä 5:nteen luokkaan. Yleinen valitusvaliokunta ei kuitenkaan ennättänyt käsitellä kysymystä.

Ensimmäisen kinastuksen synnystä kertoo Kihlman Oswaldille: "Pappissäädyssä on Hjelt ehdottanut, että Säädyt tahtoisivat keisarille osoittamassaan adressissa julkilausua alamaisen kiitollisuutensa armollisesta valtaistuinpuheesta, missä keisari lupaa astua isävainajansa jälkiä, myöntää säädyille esitysoikeuden sekä ilmoittaa aikomuksensa olevan kokoonkutsua säädyt jo kolmen vuoden päästä. Jos milloinkaan, on semmoinen adressi nyt paikallaan, kun jokaisen isänmaanystävän täytyy sydämestään iloita lukiessaan mainittua puhetta, joka sanoissa ja toimessa ilmaisee niin suurta suosiollisuutta. Kumminkin näyttää ehdotus synnyttäneen levottomuutta liberaalisessa puolueessa, joka aikoo esittää anomuksen muistopatsaan pystyttämisestä Aleksanteri II:selle. Kokonainen kuukausi meni, ennenkuin saatiin toimeen adressi, missä ei ainoastaan esitetty alamaisia kiitoksia, vaan myöskin pyydettiin lupaa muistopatsaan pystyttämiseen. Aateli ja varsinkin porvarissääty on kaikin keinoin juonitellut niin yksinkertaista ja luonnollista asiaa vastaan kuin se on, että onnitellaan ruhtinasta, joka vast'ikään on noussut valtaistuimelle. Adressissa ollaan näkevinään jonkinlaista matelua (kryperi) t. m. s."

Samalle Kihlman kirjoittaa edelleen: "Prof. Reinin anomusehdotus H. M:ttinsa suomalaisten neuvonantajien suuremmasta vastuunalaisuudesta hyljättiin aatelissa. Vielä semmoinen voitto liberaaleille, ja ne ovat hukassa. Meidän säädyssämme on C. G. E(stlander) enemmän kuin kerran joutunut kiinni salaisista ajatuksista (latenta meningar), jotka hän kaikessa hiljaisuudessa on kätkenyt anomuksiinsa, ja on sen kautta menettänyt säädyn luottamuksen. Runebergiin sitä vastoin luotetaan paljon enemmän, ja Runeberg on todellisesti esiintynyt kyvykkäämmin kuin oli voitu odottaa. Runeberg ja minä olemme joutuneet taisteluun juutalaiskysymyksestä, jossa minä olin ankarasti rajoittava (strängt inskränkande). Kansalaisoikeuksien myöntäminen juutalaisille Suomessa olisi, luullakseni, suureksi vahingoksi kansallemme, ja minä olen kutsuttu valvomaan Suomen kansan enkä juutalaisten parasta. Mitä kokemuksia juutalaisista on Elsassissa, siitä voinee pastori Kopp sanoa jotain." —

Koska H. Dagblad aikoinaan selitti, että Reinin anomus hylättiin kostoksi siitä, ettei ruotsinmielisten anomuksia pappissäädyssä oltu hyväksytty, on syytä vähän lisätä kirjeotteen selvittämiseksi. Kihlman näet viittaa kahteen anomukseen, joita pappissääty ei lähettänyt valiokuntaan ja joiden arvostelemiseen hän itsekin otti osaa. Toinen anomus oli Estlanderin teollisuuskoulujen perustamisesta. Kihlman, joka esiintyi ensiksi, sanoi lämpimästi kannattavansa anomuksen tarkoitusta — olipa hän itsekin esittänyt samansuuntaisen anomuksen edellisillä valtiopäivillä — mutta huomautti eräistä lauseista perusteluissa, joita hän ei voinut hyväksyä. Siten oli anoja sanonut: "Odottamaton ratkaisu, joka, huolimatta kotimaisten viranomaisten kaikista harrastuksista tyydyttää säätyjen toivomuksia, on tullut kouluasiain osaksi, ja jonka kautta se on palautettu siihen asemaan, mihin säätykokous 4 vuotta sitten jätti sen, on ryöstänyt myöskin teollisuuskoululta toivon saada perustan, mille rakentaa." Kihlman puolestaan todisti, etteivät säädyt 1877 lainkaan toivoneet semmoista perusteellista koululaitoksen uudistusta, joka sittemmin oli kyseessä ollut. Päinvastoin. "Säädyt 1877 pitivät onnettomuutena, mitä kotimaiset viranomaiset ovat pitäneet onnena. Sellaiset erilaiset käsitykset siitä, mitä kouluun nähden tulisi tehdä taikka olla tekemättä, ovat mielestäni aivan vastakkaisia. Niin on H. M. keisarikin ymmärtänyt asian, ja hän on selittänyt, että se ei ollut sopusoinnussa säätyjen toivomuksen kanssa, ja sitävastoin käskenyt laatia uuden ehdotuksen säätyjen toivomusten mukaan. Sanoa nyt näissä oloissa, että viranomaiset ovat harrastaneet säätyjen toivomusten tyydyttämistä, näyttää minusta selittämättömältä; samalla hetkellä kuin H. M:ttinsa on selittänyt, että jotakin ei ole tehty, sanoa että se kuitenkin on tehty, tuntuu minusta sopimattomalta ja niin sitä enemmän, kun mainittu väite ei ole yhtäpitävä todellisuuden kanssa." Edelleen huomautti puhuja, että anoja ei ollut maininnut sanaakaan teollisuuskoulujen kielestä, vaikka säädyt 1877 olivat anoneet kahta ruotsalaista ja kahta suomalaista ja eräs komitea v:lta 1874 kahta ruotsalaista ja yhtä suomalaista. Anojan "laiminlyönti on minusta näyttänyt ajatukselta". Kolmas muistutus tarkoitti sitä, että anoja sanoi teollisuuskoulun kouluasian ratkaisun kautta menettäneen 'perustan, mille rakentaa', vaikka realikouluja ennen oli pidetty riittävänä perustana teollisuuskouluille. Tästä ilmeni siis, että teollisuuskoulujenkin toimeentulo oli asetettu yhteyteen oppikoulujen uudistuksen kanssa. Puhuja jätti säädyn ratkaistavaksi, voitaisiinko hänen muistutuksiaan pitää niin tärkeinä, että niiden tulisi seurata anomusta valiokuntaan. Esittämällä näitä "salaisia ajatuksia" Estlanderin perusteluista Kihlman ei siis tarkoittanut vastustaa anomuksen lähettämistä valiokuntaan, mutta muut puhujat arvostelivat niitä ankarammin. He luulivat näkevänsä Estlanderin perusteluissa tarkoituksen saada uudestaan henkiin viritetyksi keisarin vast'ikään hylkäämä ehdotus 3-luokkaisesta poikakoulusta, jota varten latinankielen opetus oli tahdottu lykätä 4:nteen luokkaan, ja lopputulos oli, että anomusehdotus 19 äänellä 12 vastaan hylättiin.

Toinen anomusehdotus, johon Kihlman kirjeessään viittasi, oli Estlanderin ja Runebergin yhteinen kansalaisoikeuksien myöntämisestä maassa syntyneille juutalaisille. Sääty hylkäsi tämänkin anomuksen 26 äänellä 6 vastaan. Pitkässä keskustelussa esiintyi Kihlmankin osoittaakseen, että anojain päämotiivit: maalle odotettava hyöty ja humaniteetin käsky eivät olleet päteviä, huomauttaen lopuksi, että heidän ja vastustajien mielipiteiden eroavaisuus oli vain asteellinen. Anojatkin myönsivät näet, että oli oltava varovaisia juutalaisten maahanmuuttoon nähden; vastustajat olivat siis ainoastaan heitä varovaisemmat. — Yleensä näyttää Kihlmanin käsitys juutalaiskysymyksestä v:lta 1872 siinä muuttuneen, että hän ei enää, niinkuin silloin, arvostellut asiaa yleisen oikeuden, vaan enemmän käytännöllisyyden kannalta.

Muutoin ei Kihlman näillä valtiopäivillä, miten ahkerasti ja taitavasti hän ottikaan osaa asioiden käsittelyyn, missään kysymyksessä esiintynyt erikoisemmin huomattavasti. Säätykokous oli merkillinen sen kiivauden johdosta, millä puolueet taistelivat keskenään; mutta siihen nähden oli Kihlmanilla varma kantansa. Tahtomatta koskaan esiintymisellään enentää kiihkoa, hän pysyi yhtä lujana suomalaisia kouluja puolustaessaan kuin vastustaessaan koululaitoksen uudistamista vanhoja perustuksia mullistavaan suuntaan. — Esimerkkinä siitä, miten puoluehenki 1882 määräsi eri säätyjen päätökset, mainittakoon että anomusehdotus suomalaisen normaalilyseon takaisin siirtämisestä Helsinkiin luonnollisesti saavutti pappis- ja talonpoikaissäädyn kannatuksen, jota vastoin toiset, ruotsinmieliset säädyt, eivät tahtoneet korjata parooni von Kothenin väkivaltaista toimenpidettä muuttaa lyseon Hämeenlinnaan, vaikka se aikanaan oli ollut vastoin sekä säätyjen että hallituksen tahtoa. Vasta seuraavilla valtiopäivillä syntyi yhteinen anomus siitä asiasta.

* * * * *