"Siinä myönteiset ja kielteiset syyt. Minä puolestani tunnen itseni tyynemmäksi, kun kuvittelen ostoasian hyljätyksi. Minä en voi ruveta kaitselmuksen virkaan, huolehtimaan huomispäivästä, vaan tahdon minä tehdä mitä hetki vaatii, ja hetki, nykyinen hetki käskee olemaan rakentamatta mitään v:n 1906 mahdolliselle voitolle, joka saattaa muuttua parantumattomaksi tappioksi."
Näin Kihlman mietiskeli, ja vaikka voidaankin väittää, että tehtaantontin hinta nykyään olisi yhtä monta miljoonaa kuin silloin sataatuhatta, niin ei sillä ole todistettu, että hän oli väärässä — ei, jollei samalla tunnusteta, että varovaisuus ei ole liikemiehelle ansioksi luettava. Kihlman oli kokenut sekä varomattomuuden että varovaisuuden seurauksia. Kenties oli hän vanhana liiankin varovainen, mutta hän tiesi myöskin, että varovaisuudella hän oli voittonsa saavuttanut eikä rohkeudella. Ettei hän sentään epäillyt laajentaa Tampereen yhtiön toimintaa, todistaa ylimääräisessä yhtiökokouksessa 1891 esitetty johtokunnan ehdotus erinäisistä pellava- ja konetehtaiden laajennuksista, joista kustannukset laskettiin nousevan lähelle 800,000 mk. Yksi seuraus näistä laajennuksista oli muun muassa se, että yötyö melkein kokonaan lakkautettiin. —
Tietenkin oli Kihlman tyytymätön yllämainittuun yhtiökokouksen menoon. Sitä enemmän, kun johtokunnan poistuttua siksi ajaksi, jolloin vastuuvapauskysymystä käsiteltiin, kokous oli suostunut siihen, että pöytäkirjaan pantiin muistutus siitä, ettei tuotantoa oltu vähennetty, vaikka menekki oli alentunut, ilman että johtokunnalle oli annettu tilaisuutta puolustaa itseään. Kihlman vaikeni — pelosta että hän mielenliikutuksessaan lausuisi liian ankaran sanan kaikkea oikeutta loukkaavasta menettelystä; mutta Oswaldille hän kirjoitti (10/6): "nuorukaiset (muutamat nuoret osakkaat ehdottivat sekä muistutuksen että tontin oston vastoin johtokunnan mielipidettä) luulevat kykenevänsä paremmin arvostelemaan asioita kuin heidän isänsä. Täällä näyttää viikinkihenki tulevan valtaan."
* * * * *
V:lta 1892, johon päätämme tämän luvun, on lyhyesti mainittava muutamia seikkoja:
Vuoden lopulla valittiin Kihlman N. L. Arppes Arfvingar OY:n johtokunnan jäseneksi ja suostui hän siihen syystä, että katsoi olevansa kiitollisuudenvelassa Ludvig eno vainajalle, joka tietenkään ei ollut aavistanut, että sukulainen, jota hän muinoin oli arvostellut kehnoksi liikemieheksi, tulisi hänen perustamansa liikkeen, Värtsilän tehtaiden johtoon. Tuskin tarvitsee sanoakaan, että Kihlman tässäkin toimessa teki parastaan vastatakseen hänelle osoitettuun luottamukseen, mutta eripuraisuus osakkaiden välillä ja siitä johtuvat selkkaukset aiheuttivat, että hän jo kahden vuoden päästä vapaaehtoisesti ilmoitti eroavansa.
Odottamatonta työtä talvikaudeksi 1892-93 sai Kihlman, kun hänelle "sattui onnettomuus", että hallitus valitsi hänet puheenjohtajaksi komiteaan, jonka tuli laatia ehdotus asetukseksi leimasuostuntaverosta. Kokoukset alkoivat 21 p:nä lokak. 1892, eikä työ ollut valmis ennenkuin maaliskuulla 1893.
"Finland" lehti, jonka hartaita kannattajia Kihlman oli ollut, lakkasi ilmestymästä 1892 v:n ummetessa eikä enää saanut varsinaista seuraajaa. Kumminkin alkoi v:n 1893 alusta eräs vaatimaton, kerran viikossa ilmestyvä lehti, joka hengeltään oli sille sukua, nimittäin kristillinen ja isänmaallinen "Veckobladet". Sen toimittaja oli Vöyrillä 1859 syntynyt ja Uudenkaarlepyyn seminaarin (1875-79) suorittanut, Helsingissä toimiva kansakoulunopettaja Mathias Forss. Oliko Kihlman myötävaikuttanut lehden syntyyn, sitä ei lähteistämme huomaa, mutta paljon on todistuksia siitä, että hän heti myöhemmin uuden vuosisadan alkuun saakka oli Forssin hartaimpia avustajia, niin henkisesti kuin aineellisesti. Lukuisat kirjeet, joissa Forss ja hänen vaimonsa (s. Rancken) täydestä sydämestään kiittivät "isällistä ystäväänsä", osoittavat, että Kihlmanilla oli tapana tuntuvilla lisillä (200-400 mk vuodessa) kannattaa lehteä ja vieläpä jouluksi lähettää perheelle runsaita lahjoja, vaatteita lapsille y.m. Milloin lehden ja perheen toimeentulo näytti epätoivoiselta ja mieli sen vuoksi oli masennuksissa, riitti käynti Kihlmanin luona herättämään Forssissa uutta luottamusta ja toimintahalua. Rouva Forsgårdin kautta Kihlman vuosittain lähetti useita kappaleita "Veckobladetia" Kruununkylään. "Minun mielestäni on Veckobladet erittäin hyvä kansanlehti, paras mikä meillä on ruotsinkielellä." Forss kuoli marraskuulla 1903 ja rouva Forss toimitti lehteä seuraavana vuonna, jonka jälkeen eräs yhtiö otti sen huostaansa.
Vihdoin on muistiin pantava, että aika oli sekä valtiollisesti (josta enemmän alempana) että muutoinkin huolestuttava. Vuodentulo oli huono, joten puute monessa osassa maatamme oli suuri. Niin oli laita varsinkin sen vuoksi, että taloudellista ahdinkoa seurasi työnkin puute. Sitä vastoin maamme pelastui kolerasta, joka tänä vuonna oli levinnyt laajalle Venäjälle ja paikoittain ilmaantunut Länsi-Euroopassakin. Tarmokkaita varokeinoja on kiittäminen siitä, että satunnaiset ulkoa tuodut sairauskohtaukset jäivät yksityisiksi ilmiöiksi. Kumminkin vaikutti vaaran uhka, että koulut syksyllä avattiin vasta 16 p:nä syyskuuta jota vastoin kevätlukukautta jatkettiin 15 p:ään kesäk. 1893.