[Olla iloinen ja ilahduttaa muita,
se on nuorukaisen hyve se;
silloin, kunne kulkenetkin,
huvi aina seuraa askeliasi.
Varrottuna tulet huvituksiin,
sinua kaivataan, jos jäät tulematta;
kaivattu olet sinä iloisten impien leikeissä,
kaivattu poikain parvessa.]
Se on sävel, joka tuntuu meistä aivan vieraalta Stenbäckin kanteleelle, ja epävarmaa on, onko hän sillä alalla sepittänyt mitään arvokasta, mutta siitä näkyy kuitenkin, että hänelläkin on ollut huoleton aikansa, jolloin hän on hyväksynyt lauselman, jonka hän on asettanut runonsa alkuun:
Ich will den Weg, den ich zu laufen habe,
Mit Rosen mir und anderen bestreun.
[Sirottaa ruusuilla ma tahdon tieni
itseni ja muiden iloksi.]
Jo muutamia viikkoja myöhemmin oli mieliala muuttunut.
* * * * *
Stenbäckin halu päästä matkustamaan Ruotsiin ja opiskelemaan jonkun aikaa Upsalassa ei ollut Helsingissä haihtunut, vaan hän otti 19 p. elokuuta 1830 erokirjan yliopistosta siirtyäkseen sinne. Ensimmäisessä niistä neljästä runoelmasta, joilla runokokoelmassa on yhteisenä päällekirjoituksena "Matkamuistoja", on runoilija kuvannut tunteitaan kotimaasta lähtiessä. Hän ei laula "jäähyväisiään" iloisella mielellä. Hän on näkevinään lapsuuden rannan hiljaisten metsien viittaavan lähtijää palaamaan, ja hän kysyy itseltään, mitä hän etsii kaukaa maailmasta:
Ligga din längtans öar därborta,
Ligga de qvar där jag var?
[Ovatko kaihosi saaret tuolla kaukana,
jäivätkö ne sinne, missä olin?]