sekä vihdoin laulua, jonka ihanuus saa hänet huudahtamaan:
Är jag ej lycklig! O, är ej lifvet mig lätt som en vårdag,
När det af diktens sol härligt förgylles och värms?
Dväljes jag icke med fröjd i mitt hjärtas ljufliga trollvärld,
Som mig lockar alltjämt, öppen enär jag det vill,
Glad som ett barn och rik som en kung, som sitter och tronar,
Stolt af sin ära, och ser rike och land, som är hans?
[Enkö ole onnellinen! Oi, eikö elämä ole minulle kuin kevätpäivä,
kun runouden aurinko sitä ihanasti kultaa ja lämmittää?
Enkö riemulla viihdy sydämeni suloisessa taikamaailmassa,
joka minua alati houkuttelee, avautuen konsa vain tahdon,
iloisena kuin lapsi ja rikkaana kuin kuningas, joka istuu
valtaistuimellaan kunniansa korkeudessa ja katselee
valtakuntaa ja maata, jonka hallitsija hän on?]
Olemme ottaneet tähän nämä säkeet — ei siksi, että ne ovat vastakohtana edelliselle runoelmalle, sillä moisia vastakohtia eli ristiriitoja, jos niin tahtoo sanoa, tapaa alinomaa tosi lyyrikossa, joka vain laulaa vaihtelevia mielialojaan, vaan siksi, että runoilija on tässä mitä kauneimmin ilmilausunut sen sisäisen rikkauden, josta hän pian vapaasta tahdostaan oli luopuva.
Toinen päivätty runoelma on ylioppilaslaulu, jonka keskimmäinen säkeistö täyssointuisesti laulaa ilmoille Stenbäckin korkean käsityksen ylioppilaselämästä:
Oss gläder ej leken, och stugan är trång,
Men mäktiga röster oss mana;
Dem vilje vi följa vår lefnad så lång
På ärans bestrålade bana.
Att sanningen söka, det längtar vår själ;
Med flygande fanor och klingande spel
Går tåget till henne beständigt.
[Meitä ei ilahduta leikki, ja ahtaalta tuntuu tupa,
mutta mahtavat äänet meitä kehoittavat;
niitä tahdomme seurata kautta elämämme
kunnian säteilevällä polulla.
Totuutta etsiä ikävöi meidän sielumme;
liehuvin lipuin ja helisevin soitoin
käy tiemme alati sitä kohti.]
[Tämä laulu on ensi kerran painettuna Joukahaisessa II, Helsinki 1845. Se on siinä ensimmäisenä kolmesta, yhteisellä otsakkeella "Ylioppilaslauluja" julkaistusta runoelmasta, jotka kaikki ovat nimimerkittömiä. Toinen laulu, "Vind, som far hän till nord, Hälsning bär till älskad jord!" on J. V. Snellmanin sepittämä 1834 (ei 1835, niinkuin otsakkeen alle on merkitty), ja kolmas, "En vän, en mö, en sång, en bål, Att dricka hela världens skål", Z. Topeliuksen ja K. I. Holstin "yhtiössä sepittämä, jokseenkin puolet kumpaiseltakin, parsien toinen toistamme", kirjoittaa edellinen yksityisessä kirjeessä tekijälle (26 p. marrask. 1897).]
Paitsi runoelmia on myöskin kaksi suorasanaista muistoa Stenbäckin kirjallisesta toiminnasta tallessa tältä vuodelta. Osakunnan lehdessä 7 p:ltä lokakuuta oli seuraava kokoelma mietelmiä nimimerkillä S.:
Ajatelmia.