Då ljusnar himlen, jorden står
Därunder lik en brud,
Men öfver land och vatten går
Den rena lyrans ljud.

[Kunne laulaja saapuu, koskettaa hänen kätensä
riemuiten kielien kultaa;
runon maan ihmeitä hän
kuuluttaa rikkaana ja tyytyväisenä.

Silloin kirkastuu taivas, ja maa sen
alla on kuin morsian,
mutta yli maitten ja vetten
vierii puhtaan kantelon sointu.]

Niin kuuluivat sen laulun loppusäkeet, jonka hän oli kirjoittanut Ehrströmin "Joutseneen" sepittämällä sävelellä laulettavaksi Runebergin jäähyväisjuhlassa "Sparbankenin" ravintolassa Töölönlahden rannalla. Aloite juhlan viettämiseen oli lähtenyt pohjalaisesta osakunnasta, joka kokouksessaan 29 p. huhtik. oli tehnyt siitä päätöksen, ja pohjalaisia olivat sentähden ne kaksi miestä, Aron Borg ja Lauri Stenbäck, jotka oli valittu, toinen suorasanaisesti, toinen runoksi, tulkitsemaan hetken merkitystä. Edellisen "lämpimin sanoin ja täysin sydämin" esittämää kunniavieraan maljaa seurasi laulu, joka osaltaan kohotti sydämellistä ja korkeaa isänmaallista mielialaa, joka kolmesatalukuiseen juhlajoukkoon, nuorempia yliopistonopettajia ja ylioppilaita, jätti unohtumattoman muiston. Että Stenbäck kaikesta sielustaan otti osaa tämän illan ja suviyön kaihomieliseen iloon, joka oli omiaan vakuuttamaan Runebergille, että nuorison rakkaus seurasi häntä hänen erotessaan Helsingistä ja yliopistosta asettuakseen Porvooseen, siitä voimme olla varmat, sillä huolimatta kaikesta mielipiteiden erilaisuudesta ei hän koskaan empinyt avomielisesti tunnustaa ja kunnioittaa laulajaveljensä suuruutta.

Kohdakkoisen poismuuttonsa vuoksi oli Runeberg 1 p:stä huhtik. jättänyt Helsingfors Morgonbladin toimituksen Fredrik Vilhelm Alceniukselle, [Syntynyt Ilmajoella 1808, tullut ylioppilaaksi 1828, kuollut lääketieteen kandidaattina 1841.] edellisen vuoden promotsionissa seppelöidylle pohjalaiselle maisterille. Alcenius oli valinnut alakseen lääketieteen, mutta hänellä oli ilmeisiä kaunokirjallisia taipumuksia, niinkuin useat lehdessä julkaistut novellit osoittavat, ja hän oli ottanut toimittajan viran huostaansa saatuaan ystävänsä lupaamaan apuaan. Näihin ystäviin kuului varmuudella myöskin Stenbäck, sillä hän antoi nyt useammin kuin ennen avustusta lehteen. Viimeksiluetelluista ovat kaikki paitsi ensimmäinen uuden toimituksen ajalta, samoinkuin edellämainittu kirjoitus "Eräs kesäilta", jota paitsi hän vielä kesäkuukausien kuluessa esiintyi useita kertoja. Siten on n:ossa 42 (9 p. kesäk.) aikaisemmin Upsalan Correspondentenissa julkaistu runoelma "Hyvää huomenta, Johannekselle"; n:ossa 44 (16 p. kesäk.) "Murheelle" sarjasta "Öisiä säveliä"; n:ossa 57 (31 p. heinäk.) Uhlandin romanssi "Kuninkaanpoika" (Konungasonen), jota Stenbäck ei ole ottanut runojensa joukkoon, sekä n:ossa 59 (7 p. elok.) "Emännän tytär" (Värdinnans dotter), samoin Uhlandin mukaan.

* * * * *

Kesän 1837 Stenbäck taas vietti kotona Vöyrillä, mistä hän näyttää olleen poissa lähes kaksi kokonaista vuotta, joiden ajalla hän oli kokenut paljon. Hänen tulevaisuudenaikeensa ja sieluntilansa näkyvät selvästi eräästä Kaarle Fredrikille Lappiin kirjoitetusta kirjeestä, jonka hän tähän aikaan on aloittanut, mutta jättänyt lopettamatta eikä todennäköisesti koskaan sitä lähettänyt. Häntä itseään koskeva osa on kuitenkin täydellinen ja seuraa tässä:

"Rakas veli! Kiitän sinua nyt ensiksi kirjeestä, jonka talvella sain Helsingissä — ja sen mukana tietoja Stockflethiltä Lapin opetuslaitoksesta y.m., jotka toivomuksesi mukaan annoin painattaa Morgonbladiin." (Sitten seuraa lyhyt selonteko kandidaattitutkinnosta 17 äänellä ja sen edellä olleesta taudista.) "Jouluksi tai ensi juhannukseksi olen aikonut vihityttää itseni papiksi ja tulla toiseksi apulaiseksi prof. Crohnsille [Erik Anders Crohns, syntynyt Iisalmessa 1785, kirkkoherrana Helsingissä v:sta 1824, saanut professorin arvonimen, kuollut 1865.] Helsinkiin sekä sen ohella tutkia teologiaa saavuttaakseni yliopistolliset arvoasteet ja sitten, jos Herra suo, saada jonkun paikan yliopistossa. Tässä näet tulevaisuudentuumani, vaikka minä itse nyt olen tehnyt suunnitelmia kauemmaksi tulevaisuuteen kuin mieleni onkaan. Pääasia on, että saan tulla papiksi Helsinkiin ja siellä saarnata Herrastani ja Mestaristani, minkä voin työllä ja sanalla, ja pudistaa nukkuvia ihmisiä hereille. Kun Jumala on nähnyt hyväksi temmata minut kuin kekäleen tulesta ja avata silmäni, kun hän on sallinut minun löytää elämän ja valon ja levon Vapahtajani sydämellä ja tuta hänen piinansa osallisuuden ja hänen ylösnousemuksensa voiman, niin en tahdo panna kynttilääni vakan alle, niin tiedän, että hän, joka on ottanut tämänkin syntisen, tämänkin tomun omakseen, voi ja tahtoo antaa minulle armoa ja voimaa sieluin ja ruumiin häntä palvellakseni ja ihmisille julistaakseni hänen armonsa runsautta. Oi, kuinka kaikki on vahinkoa ja lokaa loppumattoman Jeesuksen Kristuksen tuntemisen rinnalla, mikä käsittämätön ja suloinen elämä, kun elän, en kuitenkaan minä, vaan Kristus minussa. Sanoit kerran pelkääväsi, että minun umpi- ja arkamielinen olentoni olisi saattava minut samaan uskonnolliseen haaveiluun, mitä näit muutamissa muissa. Niinpä niin, huolimatta umpi- ja arkamielisestä olennostani on hän, joka on väkevä ja väkevä juuri heikoissa, voinut vetää minut tykönsä ja antaa minulle voimansa syntiä, maailmaa ja koko helvetin sotajoukkoa vastaan. Levottoman, runollisen hengen hän on voinut masentaa, umpimielisen luonnon hän on voinut voittaa ja luoda uudestaan, ja veressään hän on voinut tehdä sairaan ja kituliaan terveeksi ja puhtaaksi ja väkeväksi. Ylistetty olkoon hän iankaikkisesti. Kun hän on täällä tukenut ja turvannut minua ja itse matkaansaanut sekä tahdon että teon, ja kun hän sitten vihdoin antaa kalleimman kaikista lahjoistaan, taivaansa autuuden, niin olen siellä iankaikkisuudessa paremmin voiva kiittää ja ylistää häntä kaikesta. Saakoon hän tehdä minut oikein houkaksi maailman silmissä, pää-haaveilijaksi ja pietistiksi, sitä häneltä rukoilen ja sitä tahdon häneltä anoa yötä ja päivää. Ne ihmiset, syntisessä ilossaan ja terveydessään, ne viisaat, jotka tietävät kaikki, mutta ei Kristusta ristiinnaulittua, ne rauhattomat, joilla ei itsellään ole mitään rauhaa ja jotka eivät myöskään voi jättää muita rauhaan, juoksennelkoot ja rientäkööt ja touhutkoot; minä tahdon istua lujalla kalliolla, laulaen ja soittaen kuin lapsi, en tahdo pitää mitään yhteistä heidän kanssaan. Yksi ainoa silmäys Kristuksen sovituksen salaisuuteen ottaa halun kääntyä takaisin ja elää ja tehdä syntiä heidän kerallaan. Mutta miksi puhun monia sanoja; jos tahtoisin alkaa ylistää Vapahtajaani ja sitä armoa, jonka hän on antanut minulle tapahtua, eivät sadat tällaiset kirjeet riittäisi; eikä se nyt ollutkaan tarkoitukseni. Kun elää tässä uskon yhteydessä sen kanssa, joka on käsittämätön, ja näkee hänen armonsa vuotavan alas kaikkialle, niin on vaikea ajatella muuta. Minulla ei ole ainoastaan omasta kohdastani syy lakkaamatta kiittää ja ylistää häntä vaan myöskin siitä hyvästä työstä, jonka hän täällä on aloittanut toisissa, siksi että hän tahtoo tehdä kotimme panetelluksi, kristillisesti eläväksi kodiksi ja siksi että hän läheisimmissämme on herättänyt sen suuren, onnellisen murheen eikä anna sen talttua eikä uinahtaa jälleen." — — —

Tuskin missään kirjeessä Stenbäck on niin laveasti puhunut itsestään kuin tässä. Lukuisat kirjeet sisarille tältä ja lähinnä seuraavalta ajalta koskevat pääasiallisesti heidän sisällistä tilaansa, veli kun kirjeissä vastaa heidän kysymyksiinsä ja antaa heille neuvoja heidän murheissaan. Kuitenkin ne sisältävät tuon tuostakin sanoja ja lauseita, jotka valaisevat hänen omaa sielunelämäänsä, ja tuonnempana saamme tilaisuuden nähdä, ettei hän aina ollut niin iloinen ja täynnä luottamusta kuin tässä, että hän ei aina istunut uskon kalliolla "laulaen ja soittaen kuin lapsi". Kuitenkin on tie selvä, ja se palava ja, olimme sanoa, uhkamielinen innostus asiaansa, jonka hän veljelleen lausuu, se on hänelle ominaista alati nyt seuraavina vuosina.

Kotioloissa oli se muutos tapahtunut, että Charlotte edellisestä syksystä pitäin oli kihloissa nuoren papin, Lauri Josef Achrénin, kanssa, jonka nimi pian oli oleva ensimmäisiä heränneistä seurakunnanopettajista. Lauri kiintyi veljellisellä ystävyydellä lempisisarensa tulevaan mieheen, joka muutoin lapsuudesta asti oli ollut läheisessä suhteessa Stenbäckeihin. Achrén oli papin poika, syntynyt Vöyrillä samana vuonna kuin Lauri. Viisitoistavuotiaana hän oli suorittanut koulunkäyntinsä, ja vanhempain varattomuuden vuoksi rovasti Stenbäck ja muut ystävät kustansivat hänen ensimmäisen matkansa Helsinkiin, jonka jälkeen hän opintoajallaan hankki siellä toimeentulonsa kotiopettajan työllä. Hänellä oli sekä runollisia että soitannollisia lahjoja, ja hän olisi mieluimmin antautunut kaunotieteellisiin opintoihin, mutta köyhyys pakotti hänet heti maisterinarvon saavutettuaan rupeamaan papiksi (1833). Kun hänen ensimmäinen virkapaikkansa oli Oravaisten pitäjä, voi hän edelleen seurustella Stenbäckien kanssa, mikä saattoi hänet sekä herätykseen että kihloihin. Hänenkin herätyksensä tapahtui 1835, ja se ystävä, joka — sen mukaan mitä F. G. Hedberg kertoo elämäkerrassa, jonka hän on liittänyt Achrénin tekemään Björkqvistin postillan käännökseen — varoitti häntä "esteettisistä houreista ja musikaalisista kuvitteluista", ei ollut kukaan muu kuin Lauri Stenbäck. Tunnettuaan itsensä ensimmäisinä pappisvuosinaan onnettomaksi siitä toimesta, mihin olosuhteet hänet olivat pakottaneet, niin että hän kerran eräällä nuorison huviretkellä tanssiessaan tulevan morsiamensa kanssa oli tälle päivitellyt pakkoaan saarnata mitä ei itse uskonut, kehittivät pitkät sieluntaistelut, joista piirteitä esitetään mainitussa elämäkerrassa, hänestä palavan, hartaan kristityn. Lopuksi mainittakoon, että Stenbäck kesällä 1837 teki matkan Pidisjärvelle (nykyjään Nivala) Malmbergin luo, joka, kuten jo tiedämme, Laguksen kera ehdottomasti oli omaksunut Paavo Ruotsalaisen opin. Tämä käynti suuren pietistipäällikön luona, joksi Malmbergiä syystä voi sanoa, sillä hänen tulisessa, hillittömässä olennossaan oli jotain pakottavaa ja vallitsevaa, ei voinut olla hyvin pysyvästi vaikuttamatta Stenbäckiin, joskin Malmbergilta puuttui se tunteen hienous, joka olisi voinut olla pohjana sydämellisemmälle ja läheisemmälle ystävyydelle.