Så bland lekar och bland blommor
Flöt hans fromma barndomstid,
Allt hvad stort han tänkte sedan
Låg uti hans bröst i frid — —.
[Monet tähtikirkkaat illat hän istui siellä emon polvien ääressä, kuunnellen kun hänen kiitosvirtensä kuutamossa vieri verkkaisin sävelin, kunnes pikku pää vaipui hiljaa uniin, huulilla rukous luojan luo. Virsien puhtaihin säveliin on niin hyvä nukkua.
Mutta kun aurinko loisti yli maailman kultaisessa kaavussaan, ja kun tuulen lempeä henkäys taas herätti kevään kukkaset, leikki hän niiden kanssa tuttavallisesti, haasteli pienoisten kera. Tietäköön taivas mitä kaikkea ne silloin kertoivatkaan.
Ihanaa se oli varmaankin; sillä niiden seurassa hän istui usein kauan, hymyillen ja onnellisena, ja hänen silmänsä loisti iloisesti. Niinkuin veli siskojen joukossa hän istui, itse kukka, kukkien kera. Ah, nuori elämä on rikas rauhasta ja ihmeistä.
Niin leikkien ja kukkien kesken kului hänen lapsuudenaikansa, kaikki, mitä hän sitten ajatteli suurta, uinui rauhassa hänen rinnassaan. — —]
Kuortaneella runoilija ensin oppi ihailemaan Suomen luonnon kauneutta sekä tuntemaan ja rakastamaan sen kansaa ja kieltä. Ihmis-iän ensimmäiset kaksitoista vuotta — niin kauan oli Kuortane Lauri Stenbäckin kotiseutuna — jättävät mieleen katoamattomia jälkiä, ja kun runoilija myöhemmin ihanassa runoelmassaan "Suomalainen isänmaani", turhaan etsittyänsä sitä kaupungista ja maalta, vihdoin laulaa:
Men framåt gick han — och han fann i ro
Ett folk i torfbetäckta hyddor bo,
Och friskhet glänste ur dess öppna öga.
Det var så välbekant, så svalt det var;
Hans hjärta kände, att det egde qvar
Sitt Finska Fosterland!
[Mutta hän kulki eteenpäin — ja löysi kansan,
joka asui rauhassa, turvekattomajoissaan,
ja terveys loisti sen avosilmästä.
Oli niin tuttua, oli niin vilpoista;
hänen sydämensä tunsi, että sillä oli
suomalainen isänmaansa!]
niin tuskin käy epäileminen, että hän ainakin ajatuksissaan oli palannut takaisin ensimmäiseen kotiseutuunsa. Kansa siellä on vakavaa, avonaista, suoraa, ja kun hiekkainen maaperä on niukkakasvuista, on se oppinut tyytymään vähään ja tottunut yksinkertaisempiin elämäntapoihin kuin ennenmainittujen naapuripitäjien asukkaat. Vielä tänä päivänä tervanpoltto on kuortanelaisten pääelinkeino. Nyt on tosin varallisuus sielläkin suurempi, ja on ehkä "liikasivistyksen pilaantunut ilma" levinnyt sinnekin, mutta Stenbäckin aikana ei suinkaan laita ollut semmoinen. Siellä jos missään asui "turvekattomajoissa" se kansa, jonka luona oli "niin tuttua ja vilpoista" ja joka saattoi uudestaan virittää laulun hänen rinnassaan ja uskon isänmaahan.
Muuan seikka, joka sekä Laurille että koko perheelle teki Kuortaneen ajan muistot laadultaan erikoisiksi, oli se, että perhepiiri vain siellä oli eheä. Kirkkoherran molemmat tyttäret ensimmäisestä aviosta joutuivat näet jo siellä naimisiin: Lisette samassa pitäjässä Puodinkedon tilalla asuvan henkikirjuri D. Kr. Larickin sekä Susanna Sofia apulaispappi B. G. Hällstenin kanssa. Ne sisaret, joihin Lauri, niinkuin edellä on kerrottu, lähinnä liittyi niin suruissaan kuin iloissaankin, olivat kumminkin nuoremmat: Lotta, Maria ja Laura. Näistä taasen näyttää, niinkuin muun muassa myöhempinä aikoina kirjoitetut kirjeetkin osoittavat, ensinmainittu olleen Laurin sydämelle rakkain. Luonteeltaan he olivatkin enimmin yhdenkaltaiset, sillä kaksi vuotta nuorempi sisar oli myöskin herkkämielinen ja kiihkeätunteinen. Sitävastoin kuuluu nuorin sisar, Laura, enimmin muistuttaneen isää; hän oli tyynempi luonteeltaan, ja hänellä oli soitannollisia ja runollisia lahjoja. Hän lauloi ja soitti pianoa sekä sepitteli runoja, joista, kuten vielä tulemme näkemään, yksi näyte tavataan "Evangeliskt Weckoblad'issa".