[20] Arvostelijan sanat viittaavat kirjan esipuheen alkuun, jossa Castrén osottaa kuinka järkevästi ja miehekkään kypsyneesti hän käsitti muistelmien merkityksen: "Harvoin alhaisen sotilaan ansio tulee tai voikaan tulla historian palstoihin, ja maamiehen pyrinnöt vielä harvemmin. Yhtäkaikki ne kumpikin, ja varsinkin jälkimäiset, ovat kumoomattomia todistuksia kansan hiljaisesta taistelusta olonsa ja elonsa tähden, ovat etenkin tässä ikimuistettavassa urosnäyttelyssä liikuttavia ja välttämättömiä välikuvauksia. Siveydellisessäkin suhteessa näyttää jokapäiväistenkin tapahtumien kertominen olevan yhtä painavasta merkityksestä kuin koskaan valtahistoriat, kun itsensä varjelemisen into, rakkaus entiseen hallitukseen ja isänmaanrakkaus synnytti nämä rienteet, jotka alati ovat olevat sitä lähempänä rahvasta, kuin ovat rahvaasta saaneet syntynsä. Jos asiaa katsoo sillä silmällä, eivät kertomat rahvaan sotarienteistä suurin tarvitsekaan muuta puolustusta, ja samassa näidenkin muistelmien ilmestymisen oikeus myönnetään."
[21] Eräästä kirjekonseptista näkyy, että Z. Topelius oli ruotsinmaalaiselle kustantajalleen, Albert Bonnierille Tukholmassa, suositellut Castrénin sotakuvauksia painettavaksi, ja näyttää tekijä saaneenkin edullisen tarjouksen. Castrén on kiitollinen siitä, sanoo aikovansa jouluksi (1871; kirje on näet päivätty sinä vuonna 8 p. maalisk.) parantaa kirjoitukset ja ensin julkaista ne suomenkielellä. Bonnier saisi kyllä painattaa ruotsalaisen painoksen, mutta olisi se laskettava kirjakauppaan kolme kuukautta myöhemmin, niin ettei se tekisi haittaa suomalaiselle painokselle. Valitettavasti Castrénin työvoiman heikkeneminen esti häntä toteuttamasta tätä niinkuin monta muuta tuumaansa. — Kirjealustelma on Valtioarkistossa, jossa Castrénin historialliset käsikirjoitukset ja kokoelmat säilytetään.
[22] Kertomus ilmestyi sittemmin myöskin eri kirjana Holmin kustannuksella ja on kolmannenkin kerran painettu julkaisussa: "Berättelser från Finland af Emlekyl". Turussa 1877. Esipuheessa Nervander kertoo novellin synnyn niinkuin tekstissä mainitaan. Suomennettuna kuuluu se aikoinaan painetun A. J. Malmgrenin toimesta Turun Sanomissa. —
Novellissa mainittujen varakkaitten talojen isännät sanotaan olleen n.s. suurta sukua. Muistan Castrénin usein puhuneen "suuresta suvusta" pitäjissä Oulun eteläpuolella. Nimityksellä tarkotetaan erinäisiä rikkaita talonpoikaisperheitä, joilla kyllä ei ole yhteistä sukunimeä, mutta jotka kuitenkin vanhastaan katsovat itsensä kuuluvaksi johonkin erityiseen heimoon eli säätyyn. Nämä perheet muodostavat jonkunlaisen talonpoikaisaateliston, jonka etevämmyys näyttää perustuvan sekä sukuun että varallisuuteen. Vasta verraten myöhään oli naimisliittoja syntynyt jonkun suureen sukuun kuuluvan ja vähemmän mainehikkaasta perheestä lähteneen välillä. Mistä ja miltä ajoilta suku on peräisin on vaikea sanoa — Pirkkalaisistako? vai esihistoriallisten taistelujen ajoilta? —
[23] Ks. Suomen Muinaismuistoyhdistyksen Pöytäkirjat I. 1870—75. Helsinki 1909.
[24] Ks. "Naukujaiset 1871" tässä kokoelmassa.
[25] Eräästä Carl von Bergenin kirjeestä näkyy, että Castrén Tukholmassa oli tutustunut tähän kirjailijaan. Heidän kesken oli ollut puhetta kirjoituksesta, jossa Castrén Bergenin toimittamaa aikakauskirjaa, Framtiden'ia, varten esittäisi suomalaisen kansallisuusharrastuksen kehityksen ja päämäärän. Kirjeessä, lokakuun 1 p:ltä, Bergen muistuttaa Castrénia lupauksesta ja viittailee, mihin tapaan kirjoitus oli laadittava. Valitettavasti Castrénin terveys jo oli niin huonontunut, ettei hän jaksanut ryhtyä tehtävään, vaan luovutti sen Kaarlo Bergbomille. Bergbomin kirjoitus taasen valmistui niin myöhään, ettei se enää saanut tilaa aikakauskirjassa, joka vuoden lopulla lakkasi ilmestymästä, ja on se hävinnyt teille tietymättömille.
[26] Yksikerroksinen puurakennus samalla paikalla, missä Catanin nykyinen komea talo sijaitsee. Kahvilaan oli sisäänkäytävä kadulta, mutta Morgonbladetin toimistoon mentiin pihan puolelta.
[27] Veli oli aikeissa perustaa ja lienee perustanutkin lakiasiain toimiston Ouluun.
[28] Tässä nähtävä Rosenbergin kuva (pyylevä ukko) on kenties ainoa alkuperäinen, se on elävän mallin mukaan tehty. Joku hänen kirjurinsa on sen piirustanut. Taiteellista arvoa kuvalla ei ole, mutta antaahan se sentään käsitystä ukon ulkonäöstä. Alkukuvan omistaja on hovioikeudenneuvos Knut Åkesson Vaasassa.